www.pyykko.fi

Sepon tarina:

Lieksan Viekijärveltä, etelään työn perään

Kyllä sinulle täällä on töitä sanoi Kaukaan työnjohtaja Ahtiainen, kun kysyin todistusta työn loppumisesta ja työttömyysuhasta, jotta pääsisin Tampereelle jyrsijän ammattikursseille. Ahtiainen kuitenkin kirjoitti todistuksen, koska metsätyöt olivat kausiluonteisia. ja näin pääsin kokeiden jälkeen kirjoille Tampereen Ammatilliseen Kurssikeskukseen jyrsijän kurssille v.1970.

Kun kurssi sitten alkoi menin junalla Mätäsvaarasta Tampereelle ja ensimmäisen yön olin hotellissa. Maanantai aamuna kävelin jännittyneen uteliaana Hatanpään varrella sijaitsevaan kurssikeskukseen, jossa ovessa luki ” koneistajat”. Katselin hetken aikaa ympärilleni ja näin muitakin oppilaita jo tulleen paikalle. Koputin opettajien koppiin, jossa toinen opettajista oli yksin ja puhelimessa käskien vähän töykeästi poistumaan hetkeksi.

Kun sitten aikani katselin ja toinen nuorempi opettajista tuli paikalle, menin opettajien koppiin uudelleen ilmoittautumaan. Nuorempi opettajista oli nimeltään Veikko Autio ja hänen kanssaan ilmoittautumisrutiinit hoituivatkin jo miellyttävästi. Hänen kysyessä haluanko sorvaus vai jyrsijän kurssille vastasin, että haluan jyrsijän kurssille. Se olikin oikea ratkaisu myös siinä mielessä, että Autio oli myös jyrsijän kurssin opettaja.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme talon tapoihin ja siitä päivästä jäi erityisesti mieleeni, kun Kuusamosta kotoisin olevalle oppilaalle nimeltään Heikkinen, vanhempi opettaja ilmoitti, että kurssin jatkumisen edellytyksenä on mennä heti huomenna leikkauttamaan pitkä tukkansa.

Päivän päätteeksi kävelimme Nekalaan n. 3 km missä meille oli järjestetty parakkimajoitus. Majoittuneena oli varmaan satoja oppilaita, jotka kävivät eri kursseja non-stop periaatteella. Alueella oli ruokala, saunat ja majoitusparakit yhteisine keitto ja oleskelutiloin. Miehille ja naisille siellä oli omat parakkinsa. Ruokailun jälkeen meidän kurssi jaettiin parakkeihin kahden hengen huoneisiin. Ensimmäisen kämppäkaverini nimeä en enää muista.

Ammattikurssi oli ns. työllisyyskursseja, jossa majoitus, ruoka, opiskelu, ja kerran kuukaudessa ilmainen junalippu kotiin sekä 10 mk:n (1,68 euroa) päiväraha kuului luontaisetuihin. Opinnot sisälsi myöskin teoria tunteja, joten viikot kuluivat tosi nopeasti ja kiinnostus oppia ammatti metallialalta oli erityisen mieleinen.

Kesälomaksi menin kotiin Viekijärvelle, jossa äidillä oli vielä pienviljelystilalla tarvetta tehdä heinätöitä 3-4:lle lehmälle ja vasikoille. Hevonen myytin tällöin, kun en enää ollut lähdössä propsien ja tukien ajoon hevosella.(Isän apuna ehdin olla hevosajossa talvisin ja propsin teossa kesäisin n. 6-7 vuotta mm. Ruunaassa, Inarissa, Kontiovaarassa). Saimaan kanavan uudelta linjalta olin –64 metsätöissä vähän aikaa Einari sedän kanssa.

Kotona oli vielä Martti, Marjatta ja Kari. Matti oli jo osuusliike Pielisellä töissä myyjänä. Martti kävi silloin Lieksassa hitsaajan kurssia, kun hänen aiemmin käymänsä paperipuolen ammattikoulu ei tuonut toivottua työpaikkaa. Marjatta oli juuri päättänyt kansalaiskoulun ja kävi kurssia Nurmeksen kansanopistolla ja Kari kävi vielä kansakoulua. Isä Tauno oli kuollut –68 sotavammansa jälkiseurauksiin. Einari setä oli menehtynyt edellisenä vuonna.

Kurssi jatkui Tampereella yhteensä n.12 kk kun vielä erikoistuin aarporaajaksi. Kurssivuonna kävin Työväenopistossa iltaisin opiskelemassa Englannin alkeita, joka myöhemmässä elämänvaiheessa osoittautui todella tarpeelliseksi työstökeskusten CNC- ohjelmoinnin ja käytön vuoksi. Lisäksi panostin todella opintoihin, niin teoria kuin käytännön harjoituksissa ja sainkin v.71 päästötodistuksen, jolla oli mukava hakea työpaikkaa.

Ensimmäinen metallialan työpaikka oli Tampella Oy, Tampereella. Aloitin siellä Kurssiopettajani Aution suosituksilla, ne toivat 10 penniä/h lisäpalkkaa kun kerroin työhönottajalle Aution terveiset. Tehdas sijaitsi Tammerkosken rannalla ja oli ns. kanta- Tampella. Työnjohtajalle ilmoittautumisen jälkeen tutustuimme tehtaan eri osastoihin. Siellä oli runsaasti erilaisia työstökoneita, sorveja, jyrsinkoneita, erilaisia porakoneita ja aarporia sekä hiomakoneita. Kokoonpano-osasto oli vielä erikseen.

Ensimmäinen työkoneeni oli iso aarpora ja toisessa vuorossa teki töitä jo kokenut ammattimies. Työ oli kaksivuorotyötä ja ensi alkuun tein tuntitöitä jotta opin koneen ja talon erilaiset koneistustyöt. Tehtaassa oli lattiana pystyyn asetetut puupalikat ainakin koneistamossa. Tehdasalue oli ympäröity aidalla ja portilla oli porttivahti. Vanhemmat aarporarit päivittelivät, jotta on työ muuttunut kummalliseksi kun talven aikana ei enää kerkiä tekemään omaa keskimoottoria virapelina veneeseen!

Ensi alkuun asuin Nekalassa kurssiaikaisessa parakkimajoituksessa, mutta sitten sain uudesta kerrostalosta kimppakolmio huoneistosta edullisen oman huoneen, josta käsin kävin työssä vähän aikaa. Sitten kurssikaverilta Matilaiselta vapautui alivuokralaiskämppä lähempää työpaikkaa, joten muutin siihen. Asunto sijaitsi Pyhäjärvenkadulla Hämeenpuiston ja Pispalanharjun välillä ja josta työpaikka sijaitsi n. 20 min kävelymatkan päässä.

Omaan asunnon puute ja töiden vaativuuden lisääntyminen urakkatyön muodossa, josta aloitteleva koneistaja ei kuitenkaan saanut toivomaansa palkkaa herätti ajatuksen muuttaa paikkakuntaa ja työpaikkaa Lahteen jossa Tampellan miehet kehuivat Upon maksavan erityisen hyvää palkkaa. Velimies Matti oli Upolla, ja käydessäni Lahdessa kylässä hänen luonaan rupesin harkitsemaan työpaikkaa Lahdessa.

Lehdessä oli sitten aarporaajan paikka avoinna Lahteen Enwe Oy:lle, lähetin hakemuksen sinne –71 syksyllä ja sain kutsun haastatteluun. Kävin sitten Enwellä haastattelussa ja ylityönjohtaja Tuominen oli kiinnostunut hakemuksestani sekä lupasi soittaa, kun ajankohta on selvillä milloin voisin aloittaa heillä. Palkkaakin Tuominen lupasi n.1,5 mk/h enemmän kun mitä sain Tampellassa. Niinpä sanoin itseni irti Tampellasta vaikka Lahden työstä ei kuulunut vielä mitään. Tässä vaiheessa palasin vähäksi ajaksi takaisin kotiin Viekijärvelle.

Kun Marjatta ja Jouko sitten alkoivat myöskin puhumaan lähdöstä Lahteen työnhakuun, niin minäkin hetken mietittyäni lupasin lähteä myöskin. Niinpä jo parin kuukauden päästä olin matkalla Marjatan ja Joukon kanssa Lahteen.Matti oli ollut töissä Upolla tuolloin jo pari vuotta. Seuraavana päivänä Marjatta ja Jouko kävi kysymässä töitä Askolta ja he saivat molemmat töitä samana päivänä. Minä menin kysymään Enweltä miten asia on edennyt jo aikaa sitten käyntini jälkeen? Tuominen sanoi koettaneensa soittaa minulle Tampellaan, mutta ei ollut saanut minua kiinni. Niinpä kirjoitin työsopimuksen samana päivänä ja työ alkaisi saman tien.

Martti veli oli myös kiinnostunut muuttamaan Turun keikkatöistä Lahteen ja niinpä haimme sitten sisarusten kanssa yhteisen asunnon Mukkulasta neljän huoneen ja keittiön rivitaloasunnon. Pienempiä asuntoja ei ollut saman tien saatavilla, joten siihen hätään se oli ainoa keino. Muutimme vapaana olleeseen asuntoon parin päivän kuluessa Marjatta ja Jouko, Martti ja Seija ja minä silloin vielä poikamiehenä. Jouduimme tekemään vuoden vuokrasitoumuksen jotta saimme sen asunnon ja vuokra oli siihen aikaan 840 mk/kk.

Martti sai hitsaajan töitä Hollolasta Murskauskoneelta. Muutimme siis Lahteen 9.12.1971. Työni Enwellä oli alusta asti aarporaajan työtä mihin tuli lisäksi varsin pian kokoonpanotöitä, kun muut eivät halunneet tehdä ylitöitä niin minä sitten tein ylityönä kokoonpanotöitä päivän aarporaustyön päälle. Saman talven aikana teimme Joukon kanssa yhdessä enweläisen työkaverin Renkomäellä sijaitsevan omakotitalon alakerrassa vanerista meille moottoriveneen. Vene oli 6 mm mahonkivaneria ja oli 4 m pitkä ja 1, 4 m leveä ja tarkoitettu n. max 15 hv moottorille. Työt sujuivat kaikilla hienosti ja harrastimme Martin ja Joukon kanssa lenkkeilyä Mukkulasta käsin ja joskus kävimme myös urheilukeskuksessa lenkillä.

Vielä vuonna –72 kesäksi otin työstä lopputilin sillä puheelle, että tulen syksyllä takaisin, jotta sain olla auttelemassa Viekijärvellä äitiä nuorinta veljeä Karia Suotorpan heinä- ja viljankorjuutöissä. Syksyllä sitten palasin Lahteen ja takaisin Enwelle töihin. Syksyllä menin sitten joku viikonloppu tansseihin Lahdessa, paikka oli siihen aikaan ns. osake. Siellä sitten tapasin Tohmajärveltä kotoisin olevan nykyisen vaimoni Eilan. Hän oli käymässä lahdessa kylässä ja päätti käydä myöskin osakkeella. Siitä sitten alkoi seurustelu ja 73 tammikuussa menimme kihloihin ja heinäkuussa meidät vihittiin Viekijärven kirkossa. Yhteisasunnosta Mukkulassa ja Martti ja Seija muutti vuokralle Kukkilaan, (myöhemmin omaan asuntoon). Marjatta ja Jouko saivat Askon työsuhdeasunnon Kolkankadulta (myöhemmin muutto Forssaan ) ja minä ja Eila menimme alivuokralle Mukkulaan Reppurin kadulle.

Seuraavana kesänä olimme häiden jälkeen sitä mieltä jotta pitää päästä kokonaan omaan asuntoon. Lahdessa oli asunnot erittäin tiukassa hyvän työtilanteen vuoksi, joten mietimme lähtöä Helsinkiin. Keskustelin asiasta työpaikalla Tuomisen kanssa ja hän lupasi hankkia meille työsuhdeasunnon. Olimme hyvillämme Enwen vastaantulosta työsuhdekaksion muodossa, kun vuokra oli vain n.300 mk/kk. Saman tien kävimme pankissa ilmoittautumassa asuntosäästäjiksi. Työ siis jatkui Enwellä ja asetuimme paikoillemme sillä mielellä, että asutaan ja eletään sitten Lahdessa. Pirjo tytär syntyi meille 1975 asuessamme vielä Metsäpellossa.

Edellisenä vuoden keväällä tuli jo pankista kysely koskien asuntosäästökohdetta Saksalassa, n. 2 km keskustasta, että siellä aloitetaan rakentaa kerrostaloa Pyökkipolulle, jotta teemmekö jo varauksen siihen taloyhtiöön? Mietittyämme asiaa päätimme tehdä varauksen 3-huonetta ja keittiön asuntoon. Kesäkuun 13 päivä 1975 pääsimme muuttamaan uuteen asuntoomme Pyökkipolulle. Muuttoa oli auttamassa sisaruksia ja Jouko, Eila oli tuonut pyörän kanssa jo aiemmin kevyempiä astioita hänen äitinsä ollessa hoitamassa Pirjoa. Minulla oli samana päivänä tentti Helsingissä ja tulin Pyökkipolulle, kun viimeisiä tavaroita kannettiin sisälle. Eilan äiti Aino sanoi, että otitte liian ison asunnon, niin vastasin hänelle leikilläni, jotta pitää sitten ruveta” täyttämään” asuntoa!

Kesälomalle menimme auttamaan heinätöissä ensin Eilan kotiin Tohmajärven Petravaaraan ja sitten minun kotiin Viekijärvelle. Vuoden –73 paras tienestini oli, kun kävin metsäpalstalla mustikassa. Pari vuotta aiemmin myyty leimikko metsäpalstalla oli edelleen pystyssä, mutta leimikkoa oli huomattavasti laajennettu yli sovitun määrän. Saimme vielä neuvoteltua myyntisopimuksen ylimenevälle osalle parissa vuodessa kolminkertaiseksi nousseen puun kantohinnan.

Suotorpalle tehtiin –70-luvulla porakaivo, joka oli oikea ihme! Aamulla porari laittoi vanhan kaivon pohjalta poran käyntiin ja meni työn alettua tupaan kahville. Kahvilta palattuaan porari ihmetteli, kun pora vaan pyörii tyhjää paikallaan porattuaan vasta 1,5 m ja nosti poran ylös. Pora oli osunut suoraan vesisuoneen kalliossa ja poranreiästä lensi vesi puolipäivää puiden latvojen korkeuteen. Tämän jälkeen ei vielä ole vesi loppunut.

Seuraavaksi rakennettiin –70-luvun loppupuolella vesijohdot ja sisävessa. Vesijohdot ja viemärityöt tehtiin myös kesäloman aikaan ja muut sisarukset hoiti putkien kaivannon teon kaivinkoneen avulla asennukset ja minulle jäi kaivannon käsin täyttö lapiolla, kun ei enää siihen raskittu ottaa kaivinkonetta. Kaivannon täyttö kesti varmaan yli viikon, mutta oli hieno juttu, että viimein saatiin vesijohto ja viemäri Suotorpalle.

Vuosi 1976 toi tullessaan meille toisen tytön, joka sai nimen Paula. Teimme silloin sellaisen päätöksen, että Eila jää kotiin hoitamaan lapsia. Samana vuonna Enwe ajautui vaikeuksiin ja se myytiin Raute Oy:lle sekä Enwe Oy lakkautettiin kokonaan. Osa meistä työntekijöistä siirtyi ns. vanhoina työntekijöinä kaupan mukana Rautelle minä muiden mukana. Sikäli muutos oli hyvä että työmatka lyheni puolella, koska silloin Raute sijaitsi keskellä Lahtea ( nykyisen euromarketin paikalla). Kävin töissä pyörällä tai kävellen. Työni oli tuolloin kaksivuorotyötä.

Tauno syntyi 1980 toukokuussa ja touhua riitti pienen pojan ja kahden jo isomman tytön kanssa yllin kyllin. Leikkipaikat oli kuitenkin taloyhtiömme pihapiirissä. Päivät täyttyivät työssä käynnistä ja Eilalla lasten hoidosta.

Vuonna 1979 muutin työpaikkaa Kone Oy:lle Hollolan Salpakankaalle. Työni oli silloin myös aarporausta. Kone Oy oli ostanut iskukonetehtaan juuri Roxon Oy:ltä ja tarvitsivat lisää koneistajia. Tässä vaiheessa manuaalityönä aarporalla tehtynä iskukoneiden koneistusajat olivat aivan liian pitkiä. Niinpä tuotantopäällikkö Björklund pyysi työnjohtaja Liikkasta ja minua asiantuntijaksi mukaansa Ruotsiin katsomaan Sajon työstökeskusta. Menimme pienlentokoneella Seutulasta ensin Hudiskvall:iin, jonne sumun vuoksi teimme välilaskun ja sitten Örnsköldsvik:iin. Sieltä menimme vuokra-autolla n. 100km päässä olevalle konepajalle. Siellä tutustuimme ruotsalaiseen Sajon työstökeskukseen ja sitä käytti Suomen Lapista muuttaneet koneistajat, joten kommunikointi heidän kanssaan oli helppoa. Palasimme samana päivänä Suomeen, mutta kävimme vielä paluumatkalla Atlas Copcon tehtaalla tutustumiskäynnillä.

Seuraavalla viikolla kävimme Tanskassa katsomassa Pederssenin tehtaalla heidän pystykaraiseen työstökeskukseen. Kumpikaan edellä mainituista työstökeskuksista ei kuitenkaan ollut oikein sovelias iskukoneiden valmistukseen. Niinpä valinta osui japanilaiseen Makino vaakakaraiseen työstökeskuksen. CNC- ohjelmointikurssin kävimme Saksassa. Työstökeskus tuli sitten Salpakankaalle 1980. Ohjelmoin ja käytin sitä n. kolme vuotta. Kun työstökeskuksia tuli sitten tuotantomäärien noustessa lisää sain paikan ensin ohjelmoijana ja myöhemmin menetelmäsuunnittelijana. Vuonna 1986 Kone myi iskukonevalmistuksen silloiselle Rammer Oy:lle, joka oli jo tuolloin Outokummun tytäryhtiö. Menimme mukana ns. vanhoina työntekijöinä.

Lapset olivat tässä vaiheessa kasvaneet jo harrastustoimintaa kaipaaviksi ja kysyivät mitä me voisimme harrastaa kesällä, kun koulu loppuu? Parista kolmesta vaihtoehdosta yleisurheilukentällä käynti sai Pirjon ja Paulan hyväksymään harrastuksen heti omakseen ja Tauno tuli mukaan hieman myöhemmin.Vähitellen valmentaja kurssien myötä siirryin itsekin lasten yleisurheiluohjaajaksi ja toimintaan mukaan Lahden Kalevaan. Kävimme harjoituksissa 3-5 kertaa viikossa ja kesällä kilpailumatkat ylsivät myös Ruotsiin ja Viroon kotimaan lisäksi.

Omiin harrastuksiini on myös kuulunut mm. liikunta (kävely, pyöräily, hiihto), shakki, marjastus, sienestys ja vähäisessä määrin metsästys ja kalastus.Eila kävi vielä lasten vartuttua kodinhoitajaksi ja valmistui v. 1992. Eilan harrastus on koostunut mm.käsitöistä ja viitotun kuoron toimintaan osallistuminen harjoituksineen ja konserttikiertueineen eri puolilla Suomea.

Vuonna 1989 muutin vielä työpaikkaa Oilon Oy:lle. Tehtäväni on tuotannonkehitysteknikko( oto ) työsuojelupäällikkö). Oilon valmistaa öljy- ja kaasupolttimia omakoteihin teollisuuteen ja voimalaitoksiin.Nykyisin valikoimiin kuuluu tytäryhtiön Geopro Oy:n tuote maalämpöpumppu.

Vuonna 2001 Pirjo aloitti sukututkimuksen ensin kokeneen sukututkijan avustuksella. Vähitellen oma kiinnostukseni alkoi viritä, kun Pirjo kysyi minua kaverikseen tutkimaan mikrofilmeiltä sukuun kuuluvien tietoja. Pielisjärven paikallistuntemukseni (vaikkakin jo rapistunut),. oli hyödyksi etsittäessä aina taaksepäin olevia perhetietoja. Varsinainen yllätys tuli eteen, kun kanta esi-isä päätyi Viekijärvelle! Olinhan viettänyt lapsuuteni ja käynyt kansakouluni Viekijärvellä ”uudisasukkaana” vanhempieni mukana.

Joka kesäloma vaisto kutsuu täältä Lahdesta lomalle Lieksaan ja entiselle kotipaikalle Viekijärvelle ja usein myös pidemmillä vapaina.

11.12.2005 Seppo Pyykkö

Comments are closed.