Muistelmia_6 Tauno Pyykkö
www.dlc.fi/~microlit/lieksa/lieksa1.htm nro: Lieksa 132 Suotorppa
Suotorppa
Tila on sodan jälkeen rakennettu ns. rintamamiestila ja sijaitsee Sulkaisessa n. 3 km Viekin kirkonkylältä.Sulkaisen alue oli tarkoitettu sodan jälkeen luovutetun alueen Karjalaisten asuttamiseen, mutta osan tiloista saivat rintamamiehet asuinpaikoikseen. Saimi ja Tauno Pyykkö saivat itse valita mihin sitten asettuvat.
Tarjolla oli Taunon isän Matin entinen asuinpaikka Sokojärvellä, viljelystilat oli tarjolla kuitenkin syrjäseudulla mihin Saimi ei halunnut lähteä. Parin viikon etsiskelyn jälkeen Saimi oli mennyt pienen poikansa kanssa asutustoimistoon ja sanonut: Ellei nyt tilasta tule päätöstä hän jättää pojan tänne teille, kun ei ole omaa asuntoa. Suotorpan pienviljelystila tuli heille sitten jo seuraavana päivänä
Valtio oli rakennuttanut tilalle saunarakennuksen, jossa asuttiin ennen talon valmistumista ja kaadattanut peltoalalta talonrakennuspuut valmiiksi. Muutimme Suotorpalle Jaakonvaarasta 16.09.1949 kuorma-autolla. Ensin piti rakentaa väliaikainen navetta ja savusauna. Isä pyysi veljensä Einarin avuksi tilan rakennus- ja pellonraivaustöihin. Amerikkalaiset opiskelijat olivat myös auttamassa pellonraivaustöissä meidänkin pellolla. Seuraavana vuonna valmistui navettarakennus sis. navetan, tallin, kalustovajan, aitat, puuliiterin ja vintillä oli tilat heinien talvisäilytykseen.
Asuinrakennuksen teko oli vuorossa v. 1950 mallia: ” rintamamiestalo”, lämmitys puulla ja valaistuksena oli öljylamppu. Peltotyöt tehtiin kaikki aluksi hevosella niin kyntö, muokkaus, heinänniitto ja haravointi. Heinä kuivattiin seipäillä ja ajettiin hevoskärryllä yliselle ja puimalaan Vilja niitettiin viikatteella, ja kuivattiin seipäillä, mutta ruis leikattiin alkuun vielä sirpillä ja kuivattiin kuhilailla mutta myöhemmin leikattiin jo viikatteella ja kuivattiin seipäillä. Alkuun viljelimme myös vähän pellavaa.
Hankimme naapureiden Peiposen ja Haukan kanssa yhteiset: Esa puimakoneen, Olympia maamoottorin voimanlähteeksi ja puhaltimen, jolla oljet puhallettiin puimalaan. Jyvät laitettiin talveksi aittaan laariin, josta ne jauhettiin tarpeen mukaan Viekin myllyssä. Ruuat, leivät, kukot, piirakat ja pullat ym. valmistui omasta takaa. Navetassa oli lehmiä 3-4, vasikoita, possu, kanoja, joskus lammas sekä hevonen . Ensimäinen hevonen oli Viri, joka oli Nurmelan kuulua hevossukua.
Saimi-äiti ompeli lapsille vaatteet, teki villalangat lampaasta keritystä villasta asti, valmisti kotona sukat, matot ja seinävaatteet. Pyykit hän pesi puukorvossa pyykkilaudalla. Tauno ja Einari-setä kävivät sivuansiossa metsätöissä aina, kun tilan omilta töiltä oli mahdollista ja he olivat talvella usein savottakämpillä viikot.
Pelloilla kasvatettiin heinää, ohraa, kauraa ja ruista. Peruna menestyi tilalla huonosti hallanarkuuden vuoksi niinpä sitä viljeltiin vuokrapellossa ensin Jokivaaralla ja myöhemmin Turulanvaaralla. Naapurit auttoivat toisiaan kesän kiireisinä aikoina myös talkootöissä.
Puutarhassa oli viinimarjapensaita ja saran päässä joka kesä myös kasvimaa, jossa kasvoi lanttua, naurista, porkkanaa, hernettä ja joskus sokerijuurikasta lehmille. Kesällä kerättiin metsästä yhdessä silloin kun niitä ei halla vienyt, mustikoita, lakkoja ja vadelmia joskus mesikoita sekä syksyllä puolukoita ja sieniä.
Ongella kävimme kesäisin Viekijoella ja myöhemmin Sulkaispuron suulla Viekijärvellä, jossa on myös yhteisvenevalkama. Kuljimme matkan Viekin kirkolle aluksi kävellen ja hevosella ns. paukkupyörärattailla. Myöhemmin jo polkupyörällä .Lieksaan tai Nurmekseen pääsi linja-autolla tai junalla. Henkilöauto oli harvinaisuus -50-luvulla mutta moottoripyöriä ja henkilöautoja alkoi vähitellen tulla kaupan. Samoin traktorit mm. Ferguson ja Valmet alkoi saada jalansijaa työkoneena isommissa taloissa.
Saimi ja Tauno olivat mukana innolla monissa yhteiskunnallisissa tehtävissä mm. osuuskauppatoiminnassa, koulun johtokunnassa, Viekin reservin aliupseerien toiminnassa ja Saimi vielä Viekin kirkkokuorossa ja martoissa.
Seuraavassa lyhyt lainaus Onni Palasteen kirjoittamasta kirjasta Raappanan miehet.
Partiointia Ontajärven suunnalla ”Kuusiniemessä oli tavattu Partisen osaston miehiä ja sieltä palattiin takaisin Rukajärven kylän laidassa oleviin telttoihin. Puhkiväsyneille miehille uni heinävuoteessa maistui vuorokauden läpi”, kertoi helsinkiläinen Reino Rintala, III/JR 10, ja jatkaa: ” Loka-marraskuun vaihteessa minut ja Erik Sundbäk siirrettiin Ontajärvelle, kuopiolaisen vänrikki Niilo Korhosen joukkueeseen.
Samana päivänä ylikersantti Korhonen oli ylennetty vänrikiksi. Huhupuheena kerrottiin, että Korhonen oli ollut reservinupseerikoulussa, mutta lähetetty kesken kurssin pois. Oli tuo asia kunka hyvänsä tulimme toteamaan, että korpisoturina Korhonen oli valioluokkaa.
Kuuluimme majuri Erkki Halosen pataljoonan yhdeksänteen komppaniaan, päällikkönä kaaderiupseeri Larmo. Hän oli tummatukkainen, pitkänhuiskea, ryhdikäs ja rohkea sotilas. Korhonen oli lähes täydellisesti Larmon vastakohta: vaaleahko, korkeintaan keskikokoa ja käytökseltään rennonlainen. Usein nämä upseerit riitelivät keskenään.
Muutaman päivän kuluttua Korhonen otti meidät partioon. Hiiviskelimme Ontajärven rannan tuntumassa menossa tuhoamaan vanjan kenttävartiota. Lieksalaista alikessua Tauno Pyykköä minä pidin liian rohkeana sen vuoksi, että hän halusi välttämättä kulkea aina tunnustelijana.
Minun aseenani oli pystykorvakivääri. Veri kohisi suonissani ja vintofka tutisi käsissäni. Rähinän alettua ammuin 30 metristä ohi, mutta niin ampui vanjakin. Pakotimme kenttävartion vanja suolle, missä ammuskelu jatkui. Etummaisena ampuva Pyykkö sai räjähtävän luodin kesälakin ylimpään nappiin. Vetäytymisen aikana tammelalaiselta Jokiselta meni luoti rinnasta läpi. Pyykkö pääsi vetäytymään alueelta pois toisten mukana. JSp:llä ajettiin hänen tukkansa pois ja pienet sirpaleet nypittiin pois hänen päänahastaan. Hän ei huolinut edes lomaa, vaan palasi takaisin joukkueeseen. Seppo Pyykkö