Kivennapa, Ylentelä
Ylentelä
Ohessa tietoja Kivennavan Ylentelän kylän Pyyköistä. Vielä ei ole tiedossa mistä Heikki Ristonpoika Pyykkö Ylentelään saapui. Pyykköjä Kivennavalla on ollut jo ainakin 1500 luvulla.
Tutkielma Pyykönmäen talojen sijainneista
Pyykönmäki ja Juhanla 100 vuotta sitten
Kivennavan Pyykköjen sukukirja
Alla Kivennapa kirjasta poimittuja mainintoja Pyyköistä
Lähde Kivennapa, Paavo Kiuru 1952
Lähtekäämme pitäjän koillisrajalta, jossa Saaenjoki katkaisee tämän Laatokasta Suomenlahteen tulevan maantien. Joen Raudun puoleisella rannalla sijaitsi Anttolan mylly eli Veronmylly joka oli kivennapalaisella Yrjö Pyyköllä arennilla parikymmentä vuotta vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Siellä sijaitsi punainen mylly ylä- ja ala-aittoineen ja puisine vesirattaineen. Siellä jauhettiin kivennapalaisten ja rautulaisten viljat aina 10-20 kilometrin takaa; vieläpä Venäjän puolelta Kirsalosta, Pusanmäeltä ja Tikanmäeltä tulivat iloiset inkeriläiset viljakuormineen.
Yhtä alkuperäinen oli pärehöyläkin, jonka avulla kesäisin tyydytettiin seudun kattopäre tarpeet. Laatokan lohet nousivat tänne Myllykoskeen asti kisailemaan hypäten putouksessa yli metrinkin korkeuteen ilmaan ja joutuen tietysti myllärin saaliiksi. Samoin saalistivat lapset simpukan helmiä joen hiekkapohjaan asettuneista simpukoista. Joen laakso oli syvä ja molemmin puolin kohosivat korkeat kukkulat.
Kasvillisuus oli rehevää. Tuomet, vaahterat, paatsamat ja koiranheisipuu kukkivat kilpaa, näsiä ja esikot tuoksuivat keväällä, kulleroita oli niityt keltaisinaan ja suuri sametinpehmeä kangasvuokko kasvoi kukkuloilla. Viinimarjapensas ja vattu viihtyivät villinä laaksossa, ja kukkulain rinteillä porisivat kirkasvetiset lähteet. Joen yli maantien kohdalla oli puusilta, mutta keväiset tulvat veivät sen. Noin v. 1907-1910 rakennettiin silta, kiviperustuksin, jota ei virta vienyt. Myöhemmin punainen mylly purettiin ja tilalle kohosi saha ja mylly uudenaikaisine koneineen.
Maantie myllyltä Kivennavalle päin oli mutkainen, eikä korkeasta myllymäestä joka auto jaksanut nousta. Tuon yli 500 metriä pitkän mäen päälle päästyämme erkanee tie oikeaan Ylentelän kylään.
Ajettuamme läpi Hallnotkon ja Suurenlinjan noin puolitoista kilometriä kaitaista kärritietä, jossa pyörä väliin uppoaa vajoaa rumpuaan myöten, tulemme Kujansuuhun, josta erkanevat tiet Höltänmäelle, Pyyykönmäelle ja Lipolaan; viimemainittua tietä sanotaan Riitakankaan tieksi. Nyt poiketaan Pyykönmäelle. Kujansuussa eli Kolmelkoivul on vasemmalla Ukkolais-Paavon Jussin mökki, jossa isän kuoltua pojat Antti, Tuomas, Juho ja Pekko elättivät itseään ansiotöillä ja olivatkin ahkeria ja uutteria työmiehiä. Kujansuusta menemme Veljnotkon kautta tienristille, jossa ikivanhat pihlajat seisovat juhlallisina kiviaidan vierellä. Kylän kujaset ovat molemmin puolin aidatut, ettei kulkeva karja pääse pelloille. Vasemmalla on Eno-Pekon talo eli Pekkola ja vähän kauempana tiestä samalla puolella Seppälä, jossa asui seppä Pärtty Pyykkö ja hänen kuoltuaan hänen poikansa Viktor jatkaen isän ammattia maanviljelyksen ohella. Oikealla puolella kujasia on Isä-Yllin talo. Siinä asui hänen poikansa Yllin-Pekko ja tämän sisarelle otettu kotivävyksi Suutari-Jussi, joka asui omassa talossaan ja harjoitti mm. ”marjatorkkuu” (marjakauppaa). Nyt tullaan Väljkaulle, josta menee tie Alamäkeen. Väljkaun vasemmalla puolella on Toistalo eli Tuomaala, so. Tuomas Pyykön talo. Väljkaun perällä sijaitsee Juhanla eli Pyykkölä. Tämä on kylän vanhin ja vankin talo, alkuaan pienehkö tila, mutta kun siihen ostettiin ja liitettiin Pekkolan, Seppälän ja Lemmetyn tilat, tuli se manttaalin tilaksi. Ostetut annettiin asuttavaksi pojille. Kuinka kauan tila on ollut samalla suvulla, siitä ei ole tarkkaa tietoa, koska isossavihassa tuhoutuivat asiakirjat, mutta siitä alkaen ovat tilan haltijain nimet merkityt kunniakirjaan, joka luovutettiin v. 1932 tilan silloiselle omistajalle Matti Pyykölle: Pyykkölän tila Kivennavan pitäjän Ylentelän kylässä on ollut saman suvun hallussa alun kolmatta vuosisataa. Tänä aikana ovat tilaa hallinneet seuraavat suvun jäsenet:
1- Henrik Kristianinp. Pyykkö s. ? k. n.1754
Puoliso Katri Ollintr. s. ? k. 1763
2. Matti Henrikinp. Pyykkö s. ? k. 1757
Puoliso Valborg Yrjöntr. s.1721 k. 1782
3. Yrjö Matinp. Pyykkö s.1742 k. 1788
Puoliso Valborg Tuomaantr. s. 1743 k. 1793
4. Tuomas Yrjönp. Pyykkö s. 1768 k. 1810
Puoliso Katariina Pietarintr. Inkiläinen s. 1768 k. 1825
4. Bertil Tuomaanp. Pyykkö s. 1807 k.1857
Puoliso Helena Mikontr. Oinas s.1810 k. 1870
6. Juho Bertilinp. Pyykkö s. 1833 k. 1910
Puoliso Kristiina Matintr. Pyykkö s. 1839 k. 1929
7. Matti Juhonp. Pyykkö s. 1858 k. 1933
Puoliso Valpurin Matintr. Ryyppö s. 1861 k. 1930
Tämän esimerkillisen kiintymyksen kotiseutuun on Suomen maanviljelijäin ammatillinen järjestö todennut ja on vaatimattomana tunnustuksena tämän suuren suvun suuresta kodin, kotiseudun ja isänmaanrakkaudesta antanut tilan nykyiselle omistajalle muistoksi tämän.
Kunniakirja
Helsingissä marraskuun 1. pnä 1932 Maatalousseurojen keskusliiton valtuuskunta Erkki Pullinen J.Jyske Viipurissa marraskuun 10 pnä 1032 Viipurin-läänin Maanviljelyseuran johtokunta- Erkki Pullinen V.Huuhtanen Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.
Matti Pyykön poika hoiti tilaa vuoteen 1939 ja v. 1942-44. Pellot levittyivät talojen ympärille Tuhannuskorpeen asti. Kylän alla olivat Ruominniityt ja Alaniitty ja niittyjen alla virtasi Saaenjoki. Joessa oli Ruominkoski, joka kohisi erilaisin äänin ennustaen poutaa tai sadetta. Kylänmäeltä oli laaja näköala. Koillisessa näkyivät Valkjärven aukeavat kylät, ja Suvannon vesi kiilsi kangastuksena joskus taivaanrannalla. Mutta laskeutukaamme jo Alakujasille. Vasemmalla on Aatula, jossa asui Aatun-Mikon sisarensa Annin kanssa. Aatun Anni olikin etevä hieroja ja kuppari. Emännät hierottiin julkisesti, mutta tyttäret salaa. Aatulasta lähti tie vasemmalle metsän laitaan. Siellä oli Rauhala, jossa Aatun Antti, Mikon ja Annin veli asui perheineen. Aatun Mikkolasta alakujasia laskeudumme vielä alemmas kylän viimeiseen taloon Tahvolaan eli Helkalaan. Siellä asui Tahvon leski kolmen poikansa Mikon, Tepan ja Matin sekä kahden tyttärensä Marin ja Annin kanssa. Pojat olivat seppiä, varsinkin Tepa niminen. Helkalan alapuolella oli jyrkkä Rasinmäki, jossa laskiaisena piti vanhain ja nuorten käydä mäenlaskussa, jotta pellava kasvaisi. Vielä alempana olivat Pataniityn palteet ja niityn alla pieni Rajaoja, joka erotti Kivennavan ja Valkjärven pitäjät toisistaan. Jos olemme matkasta väsyneitä, voimme levähtää. Joka talossa otetaan vieras ystävällisesti vastaan ja tarjotaan, mitä talossa sillä kerralla sattuu olemaan esillä, ruokaa tai juomaa, sekä ravitaan vierasta myös sanoilla.
Mutta jatkakaamme jo matkaa eteenpäin. Tulemme takaisin Tieristiltä kääntyäksemme siitä oikeaan Höltänmäen tielle, josta pääsee Valkjärven kirkolle. Vasemmalla on Ukkolan talo, jossa viimeksi asui Yrjö Pyykkö. Hänen kuoltuaan tilan osti Nestori Lehtonen. Talon takana on Kevätajon taaemaa, so. Aho, jonne talvella ajettiin suolta mutaa, ja sitten kun lanta oli keväällä ajettu navetasta ja kujasta pellolle, vietiin muta pohjaksi navettaan, jossa ei ollut lattiaa. Joka talolla oli Kevätajon aholla oma paikkansa, mihin mutakasansa asetti.
Kaikki Pyykönmäellä olivat Pyykköjä paitsi yksi Suutari. Kun etunimetkin toistuivat isästä poikaan ja äidistä tyttäreen, piti kyläläisten keksiä erotukseksi esim. Juhanlais-Mikko, Aatun Mikko, Antin Mikko, Tahvolais-Mikko tai Aatun Anni, Tahvolais-Anni, Tuomaan-Anni, Mattsedän Anna, Pärtty-sedän Anni, Juho-sedän Anni, Aatun Anni jne. Tai jos samassa talossa olivat miniät ja vävyt samannimisiä, sanottiin Suur-Marja, Pien-Marj, Pitkä-Jussi, Pien-Jussi jne.
Mutta jatkakaamme matkaamme ohi Kevätajon taaemaan Höltänmäelle. Puolimatkassa oli Lemmetyn talo. Siitä vasempaan erkanee Hölttien Lipolan tie. Lemmetyllä oli v. 1811 rakennettu savupirtti, jonka kiukaassa kaksi naista sopi yhtä aikaa lasta kylvettämään. Uunin alaosassa oli karsina, jossa pienet porsaat talvipakkasella saivat lämpimän olinpaikan. Seinät olivat kiiltävän nokiset. Tien laitaan oli uusi omistaja, Pyykkö, rakennuttanut uuden talon pojalleen Juholle. Tie vie edelleen ohi Paavaljmäen Höltänmäelle. Paavaljmäellä nuoret pyhäisin kokoontuivat, ja varsinkin Juhannuskokot poltettiin siellä. Eteenpäin mennessämme on oikealla Kähösen Sakarin pieni mökki ja sen takana hänen veljensä Antin ja vähän edempänä Kähösen Tommin talo. Vanha Kähösen talo oli savupirtti, joka oli käytössä vielä 1900-luvulla. Jos lähdemme kylän kujasia Paavaljmäeltä vasemmalle, on oikealla Kaivolaisen talo, sitten Toisiila eli Höntän Mikon talo, joka on Höltänmäen päätalo. Junalan asukkailta ei puuttunut muuta kuin naisväkeä. Pojat Yrjö, Tahvo ja Juho hoitivat taloa parhaansa mukaan suoriutuen niin miesten kuin naistenkin töistä. Junalasta eteenpäin on Yllölä eli Yrjö Höltän talo; isän kuoltua pojat Tuomas ja Juho jakoivat tilan ja rakensivat omat talonsa. Sisar-Annille otettiin kotivävyksi Antti Penna, jonka talo sijaitsi kylän perällä. Kylän pellot ovat talojen ympärillä, ja alla laaksossa on rauhallinen kaunis Kärpäsjärvi. Vähän matkan päässä on Ratsjärvi, josta Ratsjoki virtaa Valkjärveen ollen Kivennavan ja Valkjärven pitäjien rajana.
Juhanla oli Pyykönmäen vanhin talo. Se oli ollut saman suvun hallussa neljättä vuosisataa. Pyyköt olivat alkuaan aina Oulunjärven tienoilta, siksi kai aika annos pohjalaista kiivautta ilmeni suvussa kautta aikojen. Kerrotaan pitkästä Pyykön Paavalista, joka koivuisella kangellaan kaatoi 3 kasakkaa yhdellä iskulla. Pitkiä, voimakkaita, lahjakkaita ja itsetietoisia olivat suvun jäsenet. Jos kerron Juhanlan elämästä, kuvaa se kylän, jopa koko pitäjän elämän rytmiä.
Juhanlassa oli v 1857-1910 patriarkallisena isäntänä Juhana Pärttylinpoika Pyykkö s. 1833. Hänellä oli 7 poikaa kuin Jukolassa. (Kiven seitsemän veljestä olikin joululeikkien hupaisin ohjelmanumero Pyykön veljesten esittämänä). Poikain nimet vanhimmasta nuorempaan olivat: Matti, Pärtty, Juho, Yrjö, Tuomas, Pekka ja Mikko. Sisaria oli kaksi Hetti ja Mari. Suuriksi vartuttuaan pojat toivat aitokarjalaiseen tapaan miniöitä taloon, jonka väkiluku vuosisadan vaihteessa oli n. 36 henkeä, näistä 13 naisia. Sittenkin kun kolmas veljeksistä, Juho, lähti naimaan, selitti hän appelassa, että talon tarpeen vuoksi hän tähän puuhaan ryhtyi. Uskokoon ken taitaa. Neljä miniää tuotiin taloon ennen kuin talo hajosi. Yleensä vaimot tuotiin Kivennavalta, Väliin sentään Valkjärveltäkin, mutta ei Raudusta. Rautulaiset olivat, niin arveltiin, sata vuotta muusta maailmasta jäljessä, kunnes tuli Hiitolan-Raasulin rautatie, joka heitti Rautulaiset sata vuotta muista edelle. Muolaalaisesta sanottiin: istuu kuin Muolaan morseen, so. Ei osaa mitään tehdä. Oma pitäjä jäi parhaimmaksi.
Juhanlassa oli yhtä aikaa seitsemän aikuista naista, lapset lisäksi. Oli anoppi, neljä miniää ja kaksi natoa. Tietysti siinä sattui naisille erimielisyyksiä, mutta isäntä Juhanaa pelättiin ja kunnioitettiin niin paljon että hänen läsnä ollessaan ei riidelty. Vasta navettatöissä ollessaan naiset riitelivät. Jos isäntä sattui silloin liikkumaan siellä päin ja kuuli ”läävästä” epäilyttäviä ääniä, ilmestyi hänen päänsä oviaukkoon ja kohta oli rauha.
Lapsia alle 15 vuotiaita, oli viisitoista. Siinä tarvittiin leipää sekä vaatteita, vaikkapa pojilla ei ollutkaan kuin piikkopaita so. Pellavainen kotikutoinen, ja tytöillä mekko. Kun pojille sattui hyvä tappelunujakka, saattoi paidasta jäädä vain kaulus jäljelle. Äijän tulo näköpiiriin vaikutti tällaiseen tappeluun kuin vesi tulipaloon, se loppui heti, vaikka äijä ei ketään omakohtaisesti kurittanutkaan. Jokaisen miniän oli pidettävä kurissa omat lapsensa. Mutta sattuipa sellaistakin, että jos äiti pienestä rikkomuksesta suutahtaen purki kiukkuaan liian kovakouraisesti lapseensa, sieppasi äijä kepin kurittajan kädestä antaen äidin maistaa samaa. Kun mummo kirnusi voita, tuli tuo 15-päinen ”vunukka” liuta ”pettäjäisille” (vunukka=lapsenlapsi, pettäjäiset=voin maistiaiset). Siinä leipä ja toinenkin hupeni, ennen kuin jokainen sai edes alkuunkaan. Leipää paistettiin joka toinen päivä, vaikka uuniin mahtui 12 suurta limppua yhtaikaa. Aterialla oltiin aina yhtaikaa koko suuri perhe. Isäntä poikineen söi pitkän pöydän ympärillä. Miniät, joilla oli lapsia, söivät sivupöydillä, joita 5 tai 6. Lapset eivät saaneet tulla miesten pöytään, mutta kun poika kykeni jo kyntämään tms. miesten töihin, pääsi hän syömäänkin miesten kanssa. Pyhäiltanakin piti jo aikamiespoikien olla isän kanssa illallispöydässä, Jos joku uskalsi olla poissa esim. huvittelemassa sanoi isä maanantaiaamuna: Etsi sielt murkinais mist sait iltaiseiskii, mutta työssä piti olla muun väen mukana kukonlaulusta alkaen, vaikka ruokaa sai vasta lounailla, so. Puolelta päivin.
Pyhäpäivän viettoon kuuluivat myös omat traditionsa. Sunnuntaiaamuna oli naisten hoidettava eläimet, siistittävä huoneet ja lapset ja pukeuduttava pyhävaatteisiin, ennen kuin perhe klo 10 kokoontui jumalanpalvelukseen. Pöydän päähän istui isäntä itse lukien Lutheruksen postillasta pitkät saarnat, eikä tilaisuudesta saanut olla poissa perheen pieninkään eikä edes tulla levottomaksi. Musiikin harrastus oli perheen vahvimpia puolia, virrenveisuu toi vaihtelua ja lisäsi jumalanpalveluksen juhlallisuutta.
Omaan kirkkoon, Kivennavalle oli matkaa lähes 30 km. Siellä käytiin harvoin, ainoastaan suurimpina juhlapyhinä kesällä, rippikirkossa kerran vuodessa, kihupyhänä ja hautajaisissa. Kun oli suunniteltu kirkkomatka sunnuntaiksi, ei kirkkohevosella enää lauantaina tehty työtä, että se jaksaisi pyhänä juosta. Ylentelän ukot olivat vanhastaan ylpeitä hevosistaan, joiden ohi ei kirkkomatkalla kukaan päässyt. Joulukirkosta palattaessa aina ajettiin kilpaa. Valkjärven kirkolle oli matkaa 8 km ja Rautuun 14 km. Siellä käytiin useammin. Raudun muotipyhät olivat helatorstai, Mikonpäivä ja Pyhäinmiesten päivä, Valkjärven taas kihupyhä, Kirkko-aikana so. Klo 10-12 sunnuntaina, ei kukaan saanut mennä kylään, vaan vasta iltapuolella.
Suuri perhe hajosi jo isän eläessä. Vanhin poika Matti sai kotitalon, vanhan Juhanlan. Toinen poika Pärtty, joka oli taitava takoja, seppä, sai Seppälän tilan, joka oli ostettu. Kolmas poika Juho, sai osan samoin ostetusta Lemmetyn tilasta, osa annettiin nuorimmalle pojalle Mikolle, joka maanviljelyksensä ohella oli tullimiehenä. Neljäs pojista, Yrjö siirtyi arenttimylläriksi Anttolan myllylle. Tuomas ja Pekka, seuraavat pojat, muuttivat Ahjärvelle, jossa he harjoittivat rakennusmestarin ammattia maanviljelyksen ohella, rakentaen mm. monet Kannaksen koulutaloista.
Perheen keskinäisiä suhteita kuvaa seuraavakin tapaus. Kun vanha patriarkallinen isäntä v. 1910 kuoli, oli hautajaisten jälkeen edessä pesänjako ja perintöriidat. Perheen 7 poikaa pistäytyivät kenellekään puhumatta kujan luhtiin. Siellä istuttiin olkikupojen päällä ja sovittiin asiat, joista ei edes omalle akalleen kukaan veljeksistä virkkanut. Sovitut osarahat aikanaan asianomaisille suoritettiin kenellekään syrjäiselle kertomatta, ei jäljestäpäin eikä takaapäin kuulunut mielipahaa tai kateutta.
Arkityö oli ankaraa ja tiukkaa, varsinkin kesällä oli kiirettä. Heinä lyötiin viikatteilla ja koottiin haravilla. Viikatteet taottiin teräviksi. Jo aamuvarhaisella kuului vasaran kalke, kun parikymmentäkin viikatetta oli teroitettava ja aamukasteella oli ehdittävä vielä lyömään heinää poikki. Niityt olivat luonnonniittyjä, nimet Konttisuo, Ruokasuo, Ämmäruokimus osoittivat, että ne olivat suosta perattuja. Myöhemmin samoilta niityiltä korjattiin ojitusmenetelmin miesmitta-kauraa.
Juhanlassa oli normaalioloissa 20 lehmää, 6 hevosta, mutta heinä ja vilja riittivät, olipa kolmivuotistakin viljaa aitoissa. Säästettiin pahojen päivien varalle. Naurista kasvatettiin runsaasti. Halmeilta koottiin syksyisin 70-100 säkkiä. Maanviljelys oli vanhastaan kaskeamista, sitä osoittivat paikannimet Yksinäisraae, Tattarraae, Uuspelto, Palantaho, Hongikonaho, Aitarikkoaho jne. Luetelluilla paikoilla kasvoi 1900-luvulla metsää, koivikkoa ja lepikkoa (vitsikkoa), mutta maanpohja ja kivirauniot osoittivat, että se oli aikoinaan ollut viljeltyä. Myöhemmin opittiin lannan käyttö, joten kaskeaminen jäi kaali- ja naurismaan osalle. Lanta ajettiin kesannolle juhannuksen aikaan, jolloin kylvettiin juhannusruis. Keväällä kylvettiin suvikasta, so. kevätruista, ja syksyllä syysruista. Juhannusruista viljeltiin siksi että syyspoikivat saivat orasta. AIV-rehua ei osattu valmistaa, vaan oras syötettiin tuoreena tai kuivattiin. Myöhemmin opittiin valmistamaan painorehua ja aikanaan AIV-rehuakin. Lehmät olivat enimmäkseen kevätpoikivia, joille saattoi talvella syöttää olkia. Keväällä kilpailtiin, kenen lehmät kauemmin olivat läävässä; se oli varallisuuden puntari.
Talvisin tehtiin käsitöitä. Käsityötaito oli kunnia-asia, ja jo nuoresta alkaen lapset siihen totutettiin, Vanhin Pyykön veljeksistä, Matti, oli puuseppä eli nikkari. Aina hienommasta kanteleesta alkaen rekiin ja rakennuksiin asti hänen kirveensä veisti taitavasti. Rakennushirret vestettiin leveällä piilulla, lankut sahattiin pitkällä, kahden miehen käsisahalla korkeilla telineillä. Niin rakennettiin suuretkin pytingit. Rekiä vietiin Pietariin ja muihinkin kaupunkeihin markkinoilla myytäväksi samoin kelkkoja, joita jo pikku pojatkin osasivat nikkaroida. Sukset olivat myös yhteen aikaan tärkeä tuote. Ylentelästä ne piti tilata.
Naiset taas puolestaan kehräsivät ja kutoivat. Villa, pellava ja karvat jalostuivat heidän käsissään. Kotivärjäys oli muodissa, myös luonnosta saaduilla väreillä. Niin syntyivät sarat ja sarssit, piikot ja puolvillaiset raanut ja peitot, vällyt ja hevosloimet, ohjakset ja karvalankamatot ihan itsestään, eikä siinä saanut kiuru laulaa kuontalolla so. talven aikana oli kaikki tehtävä ennen kuin muuttolinnut saapuivat.
Kotiseuturakkauteen kuului myös maahenki, so. rakkaus maalaiselämään, maalaiskotiin, maatyöhön. Vanhojen isäntien periaatteena että poika oli opetettava havutukille, muuten siitä ei mitään tule. Opiskelijat olivat herroja. Maataloudelliset koulut saivat sentään armon. Opinteille aikova sai taistella näitä periaatteita vastaan. Henkisiä harrastuksia ei silti laiminlyöty. Lukurenkaita perustettiin, laulukuoroihin ja torvisoittokuntiin osallistuttiin jne. Juhanlan 7 veljestä olivat viulunsoittajia järjestään, toiset jopa pelimanneja.
Häät, hautajaiset ja jokavuotiset kostreisut toivat virkistävää vaihtelua kylän elämään. Sukulaisia oli paljon ympäri pitäjää, sillä oli toteutunut sananparsi akka Ylentelästä ja tuvanhirret Korpkylän salolt. Ylentelässä olikin aina paljon tyttöjä. Eräälläkin Pyykön ukolla oli 7 tyttöä joista oli hoenta:
Mari Piri piikaa Liisa, Kaisa liikaa, Ieva ilman aikojaan, Vapost tuli vanhapiika, Hetist ei tult hevonhäntääkään.
Kerrottakoon lopuksi muutama kyläläisiä luonnehtiva kasku. Ukkolais-Paavo oli humalapäissään vähän häijy ja saattoi ajaa koko perheen pakkaseen, mutta yksin jäätyään tupaan katui kohta tekoaan ja aukaisten oven huusi surkealla äänellä: tupa pallaa, tupa pallaa! Siitä perhe tiesi että rauha oli maassa ja palasi takaisin tupaan.
Isä-Ylli kävi muiden muassa Pietarissa maaslitsaa ajamassa. Mutta kilpaa ajettaessa hänen pienestä hevosestaan ajettiin aina ohi. Tästä ei isä-Ylli suinkaan suuttunut, vaan tuumi rauhallisesti: Tulloohan niitä toisii. Tästä tuli puheenparreksi: tullooha niitä toisii, ko Isä-Yllin herroi.
Aatu Pyykkö oli varsinkin vanhana kärttyinen, eikä mikään oikein ollut hänen mielikseen. Aatun vaimo oli vaimojen parhaita makealla äänellään aina selittämään asiat parhain päin ja lievittämään kärttyisyyttä. Kun Aatu taas tapansa mukaan oli kaikesta kiukutellut, pyysi vaimo kaivolta vettä hakemaan avukseen. Kun ei muuta ollut syytä, sanoi ukko hampaittensa välistä: ja ko tuuloo, mie paan hamehein ettee, lepytteli vaimo levitellen ympärpoimuistaan tuulensuojaksi.
Kaivolaisella rakennettiin syvää kellaria, Vanha isäntä tarkasteli työtä ja pelkäsi poikansa puolesta varoitellen: sie Tuomas, jos käyt katolt puttoomaa, ni puttoo maall päi, älä puttoo syvvää kuoppaa.