www.pyykko.fi

Pyykkölä

Kuumat kivet polttelivat jalkapohjiani, tuoksuva metsä marjamättäineen. Tulinen surina ympärillä. Vaimeat työn äänet kuuluivat rantaniityltä. Hevosia komennettiin haravakoneen vedossa. Suuret lehmät laiskasti märehtien vahtivat minua korkean aidan takaa. Kiipeän rinnettä ylemmäksi keräten marjoja pieneen astiaan. Läheisestä pensaasta kuuluu outo rusahdus. Lähden nopeasti juoksemaan takaisin. Pääsen hikisenä aitauksen portille ja helpottuneena kävelen mummolan pihalle.

Olin kerännyt marjoja ukille. Ukki on sairas, halvaantunut. Hän makaa kamarissaan koko ajan, Martta täti hoitaa häntä. Menen mukaan kun ruokaa viedään, annan omat marjani hänelle. Ukki ilahtuu marjoista, ne ovat vadelmia. Illalla hiivin Martta tädin perässä katsomaan kun ukkia käännetään. Olin kuullut että hänellä on makuuhaava. Suurta miestä käännellään lakanoilla. Apuun on tullut myös isosiskoni, joka on kesätöissä mummolassa. Selän alaosassa näkyy punertavia, hankautuneita läikkiä joihin he laittavat jotain jauhetta. Ukki ähki vaimeasti.

Avoimesta ikkunasta tulee kuivan heinän tuoksu. Vilkutan ukille hyvää yötä ja juoksin pirttiin enojen luokse. Arttu eno loihtii vanhasta kanteleesta Säkkijärven polkkaa. Taavetti töpeksii piippunsa kanssa ja suunnittelee seuraavan päivän niitoksia. Kun vaan ei tulisi sadepäivä. Hän on veljeksistä vanhin ja äitini kaksospuoli. Hain ruokahuoneesta voileivän ja tuoretta kirnupiimää jossa voihöytäleitä kellui vielä pinnalla. Leipä on Martta tädin leipomaa ja myös voi kotona kirnuttua. Pihamaalla helmeili yökaste, juoksin aittaan jalat märkinä. Järveltä kuului vielä lintujen kurahteluja. Kohta nukahdin paksujen vällyjen väliin, unen keinuun.

Ukki kuoli seuraavana kesänä 84-vuotiaana. Samana yönä kuoli myös Hilja tädin mies Väinö. Heidät haudattiin samana päivänä, peräkkäin. Kuljimme koko saattojoukko ukin haudalta Väinön haudalle. Hautajaisten jälkeen oli sukukokous Pyykkölän salissa. Sukulaisvieraat joivat korviketta ja pöydässä oli monenlaisia herkkuja. Sali oli viileä ja arvokkaan oloinen paikka. Iso pystyuuni, pyöreä pöytä ja kauniita pinnatuoleja, sohva ja kaapistoja. Siellä oli myös vanhanaikainen vankka kirjoituspöytä, jonka kirjoitusalustana oli vihreä kangas. Sellainen vihreä verka.

Ukki oli maanviljelijä. Hän toimi luottamustoimissa, mm. lautamiehenä. Nimi tuntui omituiselta, lauta ja mies. Myöhemmin hän sai herastuomarin nimityksen ja se hera se vasta kumma nimi olikin. Kirjahyllyssä oli paksuja tiheätekstisiä lakikirjoja. Niitä en uskaltanut yksin ottaa esille. Ne tuoksuivatkin jotenkin kummalliselle kanervikolle. Siellä oli myös nuorena kuolleen Oiva enoni oppikoulukirjoja. Ruotsinkielioppi, biologiankirja ja monia muita joita usein katselin ja ajattelin joskus itsekin opiskelevani sellaisia asioita.

Pyykkölän mummo oli joutunut lähtemään evakkoon talvisodan syttyessä. Hän ei olisi halunnut lähteä, oli sanonut että kuolen kohta, en selviä siitä reissusta. Hänellä oli ollut jo lähtiessä keuhkokuume. Ukki ei tietenkään jättänyt mummoa kotiin, koska hänkin joutui lähtemään. Sinne vaan hevosella parikymmentä kilometriä Nurmeksen kauppalan asemalle ja härkävaunuun. Matka Ylivieskan kautta Kalajoelle oli raskas.

Mummon evakkotaival päättyi 1939, hän kuoli 68-vuotiaana. Hautajaispäivänä oli kova pakkanen, minut ja veljeni Pentti vietiin kirkonlämmittäjän kellariin, ettemme olisi jäätyneet. Mummo ehti olla evakossa vain 14 päivää. hänet on haudattu Kalajoen hautausmaalle aivan kirkon lähelle ison koivun alle.

Pyykkölän tuvan leivinuuniin mahtui parikymmentä suurta ruisleipää kerralla paistumaan. Martta täti, joka teki elämäntyönsä kotipaikallaan naimattomana, hoiti talouden ja karjan ja siinä sivussa, vanhempiensa kuoleman jälkeen, poikamies veljekset samassa huushollissa. Kun hän vanhana ja kuluneena kiipesi välillä uuninpankolle köllöttelemään, hautomaan kolottavia luitaan, sanoi olevansa Pariisissa. Hänen sitkeä uurastuksensa kaikessa työssä ei olisi ollut mahdollista ilman mahtavaa huumoria. Sitä hän sai irti joka käänteessä. Hän lauleskeli lehmille ”käännösbiisejä” jo -40 ja -50 luvuilla. Esimerkiksi sanat, ”silmissä niissä on kevät ja syys”, kääntyi silmissä, suussa ja sieraimissa. Lehmät kuuntelivat lumoutuneina. Pieni valssi vasikan juottosangon kanssa oli kuin terapiaa.

Hänen nuoruudenhaaveensa oli ollut opiskella kansakoulunopettajaksi. Jostain syystä haave ei toteutunut, mutta koko suvun tapahtumat vuosilukuineen, syntymä- ja kuolinpäivineen hän muisti kuin kirjasta olisi lukenut. Hän oli suvun kävelevä tieto (sana) kirja.

Talon takana oli iso sahajauhokasa johon oli talvella peitelty järvestä sahatut ja hevosreellä suuret jäälohkareet. Kesällä niitä pengottiin ja hakattiin eri kokoisia paloja kellariin maito- ja kermatonkkien ympärille. Näin saatiin maidot nopeasti jäähdytetyksi. Talon toisessa päädyssä, kasvimaan vieressä, kasvimaan vieressä, oli huvimaja. Se oli tehty seipäistä mökin malliseksi. Sen seiniä pitkin kasvoi ylöspäin humalapensasta. Pensaat tavoittivat toisensa majan harjalla. Maja oli kesähelteillä mukavan vilpoinen. Siinä oli kapeat penkit. Martta täti lepäili siellä joskus sunnuntaisin, kun oli hiukan vapaa-aikaa.

Pihan toisella laidalla oli iso kivinavetta johon sopi lähemmäs kaksikymmentä lehmää. Karsinapaikkoja oli vasikoille ja lampaille. Karjakeittiössä oli käsipumppu jolla veivattiin vesi isoon, korkeaan altaaseen, josta se meni lehmien edessä olevaan juottokuppiin. itse kaivo oli lähellä navettaa. Se oli hirmuisen syvä. Vasta ollessani n. 15 vuotias, uskalsin nostaa siitä vettä. Silti muistivat aina varoitella ”elä puttoo kaevoon”.

Sauna oli myös kaivon lähettyvillä. Ikivanha savusauna suuri kiuas nurkassa, nokiset lauteet peräseinällä. Muuripata saunan eteistilassa johon vesi kannettiin siitä hurjan syvästä kaivosta. Puiset korvot saunassa joihin kylmä ja kuuma vesi taas kannettiin. Likavedet puolestaan saivat valua lauteiden ja harvan lattian läpi jonnekin. Näin oli tapana silloin ja puhdasta tuli. Liisa Hukkanen

Comments are closed.