Oulujokivarren Pyyköt

Oulujokivarren Pyyköt

Pohjoisen Pyykköjen tutkimista vaikeuttaa muuttojen yhteydessä vaihtuneet sukunimet. Joten sukunimen perusteella ei voi sanoa kuka mihinkin sukuun kuuluu. Niinpä Oulujokivarren alueella voi olla sukunimenä Pyykkö mutta he eivät välttämättä kuulu Paavo Pyykön (taulu1) mieslinjaan.

Esim. Samuel Pyykkösen joka syntyi kuoliniän mukaan 1668, haara on dnatutkimuksen eri sukua kuin Paavo Pyykkö. Häntä on arveltu tutkijoiden keskuudessa Kolehmaiseksi, mutta dnatietojen perusteella hän lienee paremminkin Mustosia. Mustosista ei löydy vielä dnatutkimusta joten vielä ei voi tuota varmaksi sanoa, mutta Paavo Pyykön mieslinjan jälkeläisiä hän ei ole.

Oulujokivarren Pyykköjen sukukirjan tiedot ovat peräisin nyt jo edesmenneeltä Pekka Oilingilta, sekä Veli Holapalta. Pekka Oilinki oli sitä mieltä että kyseiset Pyyköt olisivat tulleet Kannakselta, perusteena elinkeinon erilaisuus verrattuna savolaisiin. Asutuspaikka hiekkakankaalla, kalaisan järven rannalla. Johtuen siitä että sukujutut ohjelma antaa rajata syntyneet vuoteen 1900 sukunimen perusteella tästä listauksesta puuttuu osa Paavo Pyykön miespuolisista jälkeläisistä.

Heistä löytyy tutkimuksesta oma linkkinsä:

Pehr Pyykkö Poutiainen taulu 11

Sigfrid Pyykkö Kolehmainen taulu 11

Daniel  Abraminp. Pyykkö taulu 13

 

 

Taulu 1
1. Påhl Pykö Pycö e. Pyykkö uudistilallinen, muutti 1540 Limingan pitäjän (Utajärven) Kurenpolven kylään., s. n.1520 Pellosniemen pitäjä, ehkä ??, k. n.1585 Utajärvi. Paavo Pyykköinen. Uudisasukas, talollinen. Syntyi arviolta noin 1520 (Utaj.Vaih.). Kuoli ennen vuotta 1585 Utajärven Ahmaksen Pyykössä (po). Utajärven Pyykön suvun kantaisä Paavo Pyykköinen eli Pyykkö lienee tullut Ahmasjärven rannalle vuoden 1550 tienoilla. Vuonna 1552 nimittäin mainitaan Limingan pitäjän Kurenpolven kylässä ’Paavo Vammasilmä’ niminen uudisasukas. Kylänrajat eivät olleet vielä tuolloin vakiintuneet, joten hän lienee sama mies (’Pawel pikinen’, myös ’Pawel Pycöi’) jonka sanotaan asuvan vuodesta 1559 lähtien Ahmasjärvellä (Ackmes Järff). ( Jo vuonna 1544 sakotetaan Limingan käräjillä Paavo Ihalempi nimistä Kurenpolven kylän asukasta, mutta tämä lienee ollut eri henkilö kuin Paavo Vammasilmäksi kutsuttu.) Viimeinen, jokseenkin varmasti Paavo Pyykköistä tarkoittava merkintä löytyy vuoden 1584 verotileistä.
– Ei ole varmuutta siitä, mistä Paavo tänne tuli; Etelä-Savon Pellosniemeltäkö, jossa asui 1500-luvun alussa useita samaa sukunimeä käyttäviä, vaiko suoraan Karjalan kannakselta, jossa Pyykköjä on asunut Muolaan ja Viipurin tienoilla ainakin keskiajalta lähtien. Todennäköistä onkin, että Paavo Pyykköinen on ollut karjalainen, aivankuin naapurina Ahmaksella asunut Lasse Räisänenkin oli.
– Paavon uudistalo sijaitsi Ahmasjärven länsirannalla, paikassa joka nykyisin tunnetaan Seppälänniemenä. Seppälänniemi on kivikautinen asuinpaikka josta on löydetty mm. kaksi kivitalttaa, keramiikkaa, hiiltä ja palanutta kiveä. Paavon vaimon nimeä ei mainita säilyneissä asiakirjoissa mutta tiedetään hänellä olleen ainakin kaksi poikaa; Antti ja Paavo.

Puoliso: N. N.
Lapset:
Anders Pyykkö s. n.1545 Utajärvi.
Påhl Pyykkö , s. n.1550 Utajärvi. Tauluun 2

Taulu 2
2. Påhl Påhlsinp Pyykkö, (Taulusta 1, isä Påhl Pykö Pycö) talollinen, s. n.1550 Utajärvi, k. 1628 Utajärvi. Paavo Pyykköinen syntyi arviolta noin 1550 luultavasi Utajärven Ahmaksella (Utaj.Vaih.). Eli 1624 Utajärven Ahmaksen Pyykössä (Utaj.vaih.). Paavo Paavonpojan elämänvaiheista tiedetään, että vanhanvihan lopulla, vuonna 1585 venäläis-karjalainen partio tuhosi hänen kotitalonsa – samoinkuin kaikki muutkin Ahmaksen asumukset. Paavo ja hänen naapurinsa Lasse Räisänen sekä todennäköisesti myös heidän perheensä säilyivät hengissä, koska pakenivat ajoissa piilopirtteihin. Sensijaan Paavon isän ja Antti-veljen kohtalo on epävarma, sillä heitä ei mainita veroluetteloissa vuoden 1585 jälkeen. – Paavo Paavonpoika mainitaan talollisena Ahmaksella vielä 1624. Hän oli ihmeellisen onnekas ja menestyvä uurastaja, sillä jo vuonna 1607 hänen veronmaksukykynsä arvioitiin 3/4 manttaalin veroiseksi, eli paljon suuremmaksi kuin muiden seudun asukkaiden. Paavon vaimon nimestä ei ole säilynyt varmaa tietoa, mutta mainitaan eräässä käräjäpöytökirjassa hustro Hålåpa luultavasti hän Sangi Holapan sukua. Lapsia Paavolla lienee ollut muitakin kuin tässä sukututkimuksessa huomioidut Påhl, Sigfrid, Matts ja Eskil.
.

Puoliso: N. Hålåpa Holappa s. n.1555 Muhos?. N. Hålåpa lienee Matts Holapan eli Sangilaisen tytär vaikkei tämän Matin tyttäristä varmuutta ole.
Lapset:
Påhl Pyykkö , s. n.1575 Utajärvi Ahmasjärvi. Tauluun 3
Sigfrid Pyykkö talollinen, Ahmaksella, s. n.1575 Utajärvi Ahmasjärvi, k. j.1604. Syntyi arviolta noin 1575 Utajärven Ahmaksen Pyykössä. Kuoli tai muutti muualle noin 1602. Sigfrid mainitaan talollisena Ahmaksella vuoden 1601 veroluettelossa mutta ei enää 1603.
Matts Pyykkö , s. n.1580 Utajärvi. Tauluun 5
Eskel Pyykkö , s. n.1580 Utajärvi Ahmasjärvi. Tauluun 7

Taulu 3
3. Påhl Påhlsinp Pyykkö, (Taulusta 2, isä Påhl Pyykkö) talollinen Ahmaksella, s. n.1575 Utajärvi Ahmasjärvi.

Puoliso: N. N.
Lapset:
Påhl Pyykkö , s. n.1610 Paltamo tai Utajärvi. Tauluun 4
Jöran Pyykkönen , s. n.1620 Paltamo

Taulu 4
4. Påhl Påhlsinp Pyykkö, (Taulusta 3, isä Påhl Pyykkö) sotilas, s. n.1610 Paltamo tai Utajärvi, k. Kajaani.

Puoliso: N. N.
Lapset:
Påhl Pyykkönen , s. n.1654 Kajaani
Jöran Pyykkönen , s. n.1656 Kajaani

Taulu 5
3. Matts Påhlsinp Pyykkö, (Taulusta 2, isä Påhl Pyykkö) uudisasukas 1599 Paltamon Koutaniemi, s. n.1580 Utajärvi, k. Paltamo Koutaniemi. Matz Pycä / Pyykkö, joka saapui Paltamon pitäjään 1599 todennäköisesti Utajärven Ahmakselta. Tähän viittaa ensimäisen lapsen nimi Påhl joka oli Matin isän nimi. Hänen sukunimensä oli jo vuoden 1626 verotiedoissa vakiintunut Pyykköseksi.

Puoliso: N. N.
Lapset:
Påhl Pyykkö häviää kirjoista n. 1630, s. n.1603 Paltamo.
Jöran Pyykkö s. n.1608 Paltamo.
Matts Pyykkö Pycö s. n.1612 Paltamo.
Elin Pyykkönen o.s. Pyykkö , s. 1615 Puolanka. Tauluun 6
Henrik Pyykkö Pycö talollinen , Koutaniemi Pyykkönen, s. n.1617 Paltamo Koutaniemi.
Eerik Pyykkö Pycö sotilas mainitaan väenotto luettalo 1636, s. n.1619 Paltamo Koutaniemi, k. 1644 hävinnyt jonnekin. Eerik luultavasti karkasi Karjalaan noin 1645 viimeinen merkintä 1644 Henkikirjassa: til Karelii.

Taulu 6
4. Elin Mattsintr Pyykkönen o.s. Pyykkö, (Taulusta 5, isä Matts Pyykkö) s. 1615 Puolanka.

Puoliso: Pehr Pehrinp Väyrynen talollinen, s. 1612 Paltamo, k. 1682 Paltamo. Pekka Pekanpoika, asui Väyrylä Nro 5 Raappananmäki isäntänä 1640-1669 välillä. Asiakirjoissa 1627-83. Rullor 1638:13:87f. Ruodutus ja väenottoluttelo 1638. Kajaanin pitäjä. Kylä epäselvä. 1/4 Per Wäyrynen 26 vuotta. Lapsia. Ruodutus- ja väenoottoluettelo 1676:781, Matti Pekanpoika Väyrynen ja veli Pekka. Henkikirja v. 1683:9186:566 1/8 Pekka Väyrynen. poika Matti, vaimo Elina, poika Pekka. poika Heikki, tytär Riitu ja pojan tytär Anna.
Vanhemmat: Pehr Pehrinp Väyrynen, s. 1557 Kestilän seutu ja N.n.
Lapset:
Påhl Väyrynen , s. Puolanka
Matts Väyrynen , s. n.1643 Paltamo
Henrik Väyrynen , s. 1645 Paltamo
Pehr Väyrynen , s. 1650 Puolanka

Taulu 7
3. Eskel Påhlsinp Pyykkö, (Taulusta 2, isä Påhl Pyykkö) talollinen, s. n.1580 Utajärvi Ahmasjärvi, k. n.1650 Utajärvi. Eskiel (Esko) Pyykkö syntyi arviolta noin 1580 Limingan Ahmaksenkylän Pyykössä (Utaj.Vaih.). Kuoli luultavasti n.1650 seutuvilla
Ahmaksen Pyykössä.
Eskon isännyyden aikana Ahmaksen Pyyköstä kehittyi kylän vankin talo. Vuoden 1624 maakirjan mukaan Pyykössä oli peltoa 5:20 äyrinmaan verran eli enemmän kuin muissa nykyisen Utajärven alueella tuolloin olleissa taloissa. Hevosia Pyykössä oli 2 ja lehmiä 12. Tuo äyrinmaa oli verotermi ja vastasi 1/8 manttaalia. Esko oli siis aikamoinen veronmaksaja.
Eskon emännän nimeä ei mainita säilyneissä asiakirjoissa. Eskelin jälkeen Pyykön isännäksi tuli 1626 hänen poikansa Påhl Eskelinp, jota seurasi vuonna 1641 vävy Eskiel Pehrinpoika, tämän jälkeen Pyykkö-Seppälän isäntänä mainitaan 1650-lähtien toinen vävyistä Tuomas Tuomaanpoika Juntunen.
Vanha Tuomas Juntunen jätti kotitalonsa Veneheitossa ja osti pojalleen Tuomas Tuomaanpojalle tämän vaimon kotitilan Pyykkö-Seppälän
Esko Pyykköseltä 350 kuparitaalarilla ¾ manttaalin talon Ahmaisten kylästä saaden siihen ensimmäisen lainhuudon helmikuussa 1649.
Vanha Tuomas Juntunen ja Pyykön vanha isäntä Esko sopivat että Eskon tytär nai Tuomas Juntusen pojan Tuomas Tuomaanpojanja Eskon sisarenpoika Henrik Clemetinpoika Seppänen Tuomaan tyttären Margetan

Luultavasti Eskolla oli myös muita lapsia joista ei ole säilynyt tietoja Walbor Eskelintytär niminen tytär ainakin oli hänestä tuli Manamansalon Karppilan isännän Paavo Karppisen vaimo

Vuosina 1608 ilmestyy Ahmasjärvelle uusina talokkaina Antti Laukkanen, Matti Bock, Olavi Lyttinen ja Niilo Hyry. Vuonna 1623 tulee Räisäsen taloon isännäksi Simo Räisäsen jälkeen Yrjö (Jöran) Räisänen ja Pyykön talossa asui Eskil Pyykkö ja Antti Pyykkö. Kolehmaisen suku ilmestyy Ahmasjärven verokirjoihin 1647, Tuomas Juntunen 1656 ja Heikki Seppänen 1677.

Puoliso: N. N.
Lapset:
Påhl Pyykkö , s. 1600 Utajärvi. Tauluun 8
Anders Pyykkö , s. 1610 Utajärvi. Tauluun 9
Elin Pyykkö , s. 1610 Utajärvi. Tauluun 63
Walbor Pyykkö , s. 1615 Utajärvi. Tauluun 65

Taulu 8
4. Påhl Eskelinp Pyykkö, (Taulusta 7, isä Eskel Pyykkö) s. 1600 Utajärvi.

Puoliso: N. N.

Taulu 9
4. Anders Eskelinp Pyykkö, (Taulusta 7, isä Eskel Pyykkö) talollinen, s. 1610 Utajärvi, k. 1679 Utajärvi Ahmas. Antti oli elossa vielä 1670, Ahmaksen Mustolan isäntä, Kymmenysluettelo Anders Pyykkö syntyi arviolta noin 1610 Ahmaksen Pyykössä (po). Kuoli luultavasti 1679 Ahmaksen Pyykössä (OSS/II/132). Ahmaksen Pyyköstä Mustolaan, jonka oli Pyykkösten aiemmin raivaama uudistila . Kymmenysluetteloon merkitty vuosina 1662-1670 Mustolan isännäksi tämän jälkeen isäntänä poikansa Anders Andersinp Pyykkö.
Tiedot vanhimmista Ahmaksen Pyyköistä ovat kovin vähäisiä, niin myös Antti Pyyköstä ja hänen perheestään. Antti on mainittu talollisena eli Ahmaksen Pyykön isäntänä 1643-79 veroluetteloissa. Talon nimi on myöhemmin muuttunut Seppäläksi eli Ahmaksen toiseksi Seppälän taloksi/joko kaupalla tai perimällä, syitä ei tunneta. Antin Esko niminen poika muutti autiona olleeseen Pekkalaan. Antin vaimon nimeä ei tunneta, mutta tiedetään, että tämä menehtyi suurten kuolinvuosien aikana 1690-luvulla.

Puoliso: Sofia Larstr N. talollisen vaimo, s. 1610 Utajärvi. Sofia syntyi arviolta noin 1610. Eli 1676 Utajärven Ahmaksen Pyykössä. On hyvin todennäistä että oli Räisäsen sukua Lars Räisäsen tytär Ahmaksen Räisälästä melkein naapuritalosta , mutta varmistus puuttuu koska ei ole asiakirjoja todisteeksi.
Lapset:
Sigfrid Pyykkö , s. n.1630 Utajärvi. Tauluun 10
Simo Pyykkö , s. 1635 Utajärvi Ahmas. Tauluun 26
Anders Pyykkö , s. 1640 Utajärvi Ahmas. Tauluun 28
Eskel Pyykkö , s. 1645 Utajärvi. Tauluun 29
Madlena Pyykkö , s. n.1650 Utajärvi. Tauluun 31
Brita Pyykkö s. 1658 Utajärvi, k. 4.8.1735 Utajärvi.

Taulu 10
5. Sigfrid Andersinp Pyykkö, (Taulusta 9, isä Anders Pyykkö) lautamies ja talollinen, asui Ahmaksen Pyykössä., s. n.1630 Utajärvi, k. n.1690 Utajärvi. Uudisasukas, talollinen, lautamies. Syntyi arviolta noin 1630 Utajärven Ahmaksen Pyykössä (po). Kuoli ilmeisesti 1674 tai 1675 Utajärven Niskankylän Sipolassa. Sipo Pyykkö mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1663 kymmenysluettossa Niskankylän uudisasukkaana. Sipolan perustamisvuotena voidaan siis pitää vuotta 1663, vaikka on Sipo tietysti asustanut paikalla jo muutamia vuosia aiemmin. Todennäköisesti hän perusti talonsa jonkin hylätyn aution, ehkä entisen Metsälän paikalle. Taloa kutsuttiin aluksi Pyyköksi, mutta vähitellen nimeksi vakiintui Sipola perustajansa etunimen mukaan. Isäntien sukunimi säilyi Pyykkönä. Sipolan manttaaliluku vaihteli, oli ensin 1/4 ja 1673 1/3 manttaalia, mutta pieneni 1700-luvulla 1/8 manttaaliin isonvihan hävityksien ja katovuosien takia.

– Sipon vaimon nimi oli Margeta Tuomaantytär Holappa. Hän on syntynyt noin 1630. Margetan vanhemmista on asiakirjoissa vain isän etunimi. Tuomaita oli vain kaksi tuohon aikaan noilla seuduilla Tuomas Junduin ja Tuomas Holappa. Tuomas Juntusen Margareta s.n. 1620 oli aviossa Henrik Klementinpoika Seppäsen kanssa

– Margaretha isä oli Poutiaisen talon tuolloinen isäntä Tuomas Poutiainen eli Holappa jolla mainitaan Margaretha niminen tytär. Sipon kuoltua Margeta-emäntä jäi syytingille. Sipon pojasta Antista tuli 1675 Sipolan uusi isäntä. Hän kuitenkin muutti vuoden 1683 jälkeen uudisasukkaaksi nykyisen Niskankylän Pyykön paikalle. Sipolan isännyyden sai Antin nuorempi veli Aapo.
Suku levisi Sipon mukana myös Niskankylään. Historioitsijat pitävät Pyykön sukua ’raivaajasukuna’. Sipo Pyykön lapset levittivät Pyykön sukuperintöä laajalle Oulujokivarteen.

Puoliso: Margeta Thomastr Holappa talollisen vaimo, mainitaan jo vuonna 1675 henkikirjassa Sigfrid Pycöin vaimona, s. 1634 Utajärvi, k. 1697 Utajärvi. Margareta Tuomaantytär talonemäntä, syntyi arviolta noin 1634-38 Muhokseen Niskankylässä (po). Kuoli ennen v. 1699 Muhoksen Niskankylän Pyykössä eli Sipolassa (rk/1699). Mainittu 1675 Sipo Pyykön vaimona. Margeta oli Niskankylän Sipolan
ensimmäinen emäntä. Hän oli Oulujoen toiselta puolelta Tuomas Holapan, Poutiaisen ja Kokon silloisen isännän tytär.
Vanhemmat: Thomas Mattsinp Holappa, s. 1608 noin Utajärvi Sangi, k. 1659 Utajärvi ja Margetha Oloftr Korhoin, s. n.1610 Utajärvi Ahmas.
Lapset:
Abraham Pyykkö , s. 1660 Utajärvi. Tauluun 11
Samuel Pyykkö eli Mustonen , s. n.1668 Utajärvi
Liisa Pyykkö , s. n.1670 Utajärvi. Tauluun 23
Brita Pyykkö , s. 1672 Utajärvi. Tauluun 24
Anders Pyykkö , s. n.1680 Utajärvi. Tauluun 25
Sigfrid Pyykkö eli Mustonen , s. n.1685 Muhos

Taulu 11
6. Abraham Sigfridinp Pyykkö, (Taulusta 10, isä Sigfrid Pyykkö) talollinen, asui Niskankylän Sipola eli Pyykkössä. Isäntänä ainakin 1695-1705, s. 1660 Utajärvi, k. 1705 Utajärvi. Aapo Pyykkö syntyi noin 1660 Niskankylän Pyykössä eli Sipolassa (po). Kuoli ilmeisesti noin 1705 Utajärven Niskankylän Sipolassa (ts/hk:t). Aapo mainitaan Niskankylän Sipolan eli Pyykön isäntänä 1695-1705. Häntä seurasi Sipolan isäntänä vävy Juuso Tervo, joka mainitaan isäntänä vuosien 1706-1710 henkikirjoissa (sukunimenä Pyykkö). Juuson leski mainitaan Sipolassa vuoden 1712 henkikirjassa. Vuoden 1722 rippikirja kertoo Juuson pojan Erkin asuvan vielä Anna-vaimonsa kanssa Sipolassa. Juuson jälkeen Sipolan isännäksi tuli 1712, silloin täysi-ikäiseksi tullut Aapon vanhin poika Taneli. Pojista nuorin eli Pekka muutti 1723 Poutiaiselle.
Aapon ja Kaisan lapsista Anna (n.1685-1740) meni- emännäksi Muhoksen Kassilaan, Reeta (n. 1690-1732) jäi kotiin ja hoiti vanhempiensa kuoleman jälkeen talon emännyyttä miehensä Josef Tervon ollessa Sipolan isäntä 1 706-1711. Tanelista tuli Sipolan isäntä 1712 ja hän hoiti isännyyttä vuoteen 1757 asti. Pekka (1698-1763) muutti isännäksi Poutiaiselle ja hänestä lisää jäljempänä. Walpuri avioitui sotilas Pekka Karjalaisen ja Elina renki Lauri Horttanan kanssa.

Puoliso: Carin Micheltr Kolehmainen talollisen vaimo, s. 1660 Utajärvi, k. j.1705 Utajärvi. Sukunimi epävarma, syntyi arviolta noin 1655 (po). Kuoli noin 1705 Niskankylän Pyykössä eli Sipolassa (po). Kaisa Mikontytär mainitaan henkikirjoissa Aapo Pyykön vaimona ja Niskankylän Sipolan emäntänä 1681-1705. On mahdollista, että hän oli niskankyläläisen Mikko Kolehmaisen tytär.
Vanhemmat: Michel Påhlsinp Kolehmainen myöh.Pesola, s. n.1640 Utajärvi, k. 4.6.1742 Utajärvi ja Carin.
Lapset:
Margeta Pyykkö , s. 1674 Utajärvj. Tauluun 12
Anna Pyykkö eli Poutiainen s. 1685 Utajärvi, k. 9.9.1786 Utajärvi.
Daniel Pyykkö , s. 1687 Utajärvi. Tauluun 13
Maria Pyykkö s. 1690 Utajärvi, k. 1732 Utajärvi.
Pehr Poutiainen e. Pyykkö , s. 1698 Utajärvi. Tauluun 20
Walbor Pyykkö , s. 1700 Utajärvi. Tauluun 21
Sigfrid Pyykkö eli Kolehmainen , s. 1700 Utajärvi
Elin Pyykkö , s. 1703 Utajärvi. Tauluun 22

Taulu 12
7. Margeta Abramintr Pyykkö, (Taulusta 11, isä Abraham Pyykkö) talollisen vaimo, s. 1674 Utajärvj, k. 26.10.1742 Utajärvi. Margareeta Aapontytär isä todennäköisesti Aappo Pyykkö. Syntyi kuoliniän mukaan 1674 (kl). Kuoli 26.10.1742 Muhoksen Sanginjärven Kärpässä (kl). Margareeta oli leski avioituessaan Garl Kärpän kanssa. Mahdollisesti hänen ensimmäinen miehensä oli oulusuulainen Mikko Pekanpoika Koistinen.

Puoliso: 1732 Muhos Carl Eliaanp Kärppä talollinen, s. 1667 Utajärvi, k. 10.3.1742 Utajärvi. Carl Kaarle Elianpoika, asui Kärppä Nro 5 Sangilla. Syntyi kuoliniän mukaan 1667 Muhoksen Sanginjärven Kärpässä (kl). Kuoli 03.10.1742 Muhoksen Sanginjärven Kärpässä (kl). Carl mainitaan Sangin Kärpän poikana vuoden 1699 rippikirjassa ja Sangin Kärpän isäntä 1709-1741 Puoliso, viimeistään vuodesta 1707 Silja/ Cesil Juhontytär Holappa, s. n. 1689,1729 Muhoksella 40-vuotiaana.
Carl Kaarle Kärppälä haastettiin käräjille syksyllä 1710, sillä hän oli vastoin kuninkaallista kieltoa laittanut rengin, nimeltään Juho, karjan paimeneksi edellisenä kesänä Tämä oli kuitenkin mitätön murhe isonvihan ajan lähestyessä.

Kärppälä, 1 /2 manttaalin kruununtila, säilyi isonvihan melskeiden läpi Kaarle Eliaksenpoika Määtän hallussa. Talo oli Sanginjärven kylän kestikievarina. Kaarlea sanottiin v. 1725 myös lautturiksi, mihin virkaan hänet oli viranomaisten päätöksellä asetettu.
Vuoden 1728 kesä- ja syyskäräjillä käsiteltiin myös Sangin Kärppälässä pidetty katselmus. Tilanne oli Kärpässä aivan samanlainen kuin Seppäsellä ja Simunassakin: vapaavuosia ei katsottu tarvittavan tilan suhteellisen hyvän kunnon perusteella. Toipumista sen sijaan vaikeuttivat velat, joihin oli jouduttu, kun vihollisen polttamaa ja ryöstämää tilaa oli nostettu jälleen jaloilleen. Käräjillä ehdotettiin Kärpällekin yhtä vapaavuotta, mutta maaherra ei suostunut pyyntöön.
Pohjanmaan ruotujakokomission selvityksessä vuodelta 1722 tai viimeistään 1730 -luvun alusta selostettiin Kaarle Eliaksenpoika Kärppälän olevan terveydeltään hyvinvoipa. Talo oli kelvollinen. Muuten tila vastasi Holappaa ja saattoi siis vastata yhdestä ruotumanttaalista.
1740-luvun alku oli Kärppälän väelle synkkää. Marraskuussa 1740 talon Juho-pojan poika lisak kuoli tapaturmaisesti ollessaan isänsä kanssa metsätöissä: isän huolimattomuuden vuoksi puu kaatui päälle. Melkein tasan kahden vuoden kuluttua, marraskuussa 1742 Kärppälässä koettiin kovia. 9. päivä kuoli Juho-pojan 8-vuotias poika Kaarle. Seuraava päivä oli totinen surun päivä: samana päivänä, 10.11.1742, kuoli Kärppälän talosta viisi henkeä: vanha Kaarle-isäntä ja hänen vanha vaimonsa Marketta, Juho-pojan, tulevan isännän, 35-vuotias vaimo Briitta ja tämän vanha äiti Marketta sekä 13-vuotias tytär Marketta

Lähde: (maakirjatalot) ja Muhoksen rk/1692-1762

Perunkirja

Tehty 3.10.1743 Kärpppälän tilalla perunkirja , allekirjoittajana Johan Carlinpoika Kärpälä ja hänen sisarensa, vaimo Elin Carlintytär Teksti perunkirjassa epäselvää, enkä saanut kaikesta selvää joten jätän pois. Lapsia Walbor, Carl, Johan, Elisabeth, Elin, Mathis, Agneta sitten iso ruskea veden kastelama alue???.
Vanhemmat: Elias Elianp Määttä, s. 1645 Utajärvi, k. 1722 Utajärvi ja Dorodhea Glemetintr, s. 1650 Utajärvi, k. 1685 Utajärvi.

Taulu 13
7. Daniel Abraminp Pyykkö, (Taulusta 11, isä Abraham Pyykkö) talollinen, asui Niskankylän Sipolassa, s. 1687 Utajärvi, k. 28.8.1757 Utajärvi. PYYKKÖ perunkirja
Tehty 23.9.1758 Pyyköntilalla n.o 8 Niskankylässä Kuollut Daniel Abrahaminpoika Pyykkö . Jäi leski Carin Hansin Kärkkäinen (Johanneksentr) tytär. Lapset Matts, Pehr, Anna, Chirstin, Elsa, Carin, kaikki alaikäisiä, paitsi Anna, joka on naimisissa Anders Kemiläisen kanssa Niskankylästä. Pehr Poutiainen on kuolleen veli. Elää lisäksi edellisestä avioliitosta Lisa Henrikintyttären kanssa lapset Abraham, Carin, Margeta. Carin on naimisissa Ängeslevästä Samuel Siiran kanssa ja Margeta naimisissa Samuel Siiran veljen Pehr Siiran kanssa.

1. puoliso: Elisabet Henriktr Kolehmainen talollisen vaimo, s. 1685 Utajärvi, k. 14.2.1733 Utajärvi.
Vanhemmat: Henrik Påhlsinp Kolehmainen, s. 1645 Utajärvi ja N.n.
Lapset:
Margeta Pyykkö s. 6.2.1722 Utajärvi, k. 1722 Utajärvi.
Margeta Pyykkö , s. 2.3.1723 Utajärvi. Tauluun 14
Abram Hjerppe e. Pyykkö , s. 3.10.1725 Utajärvi. Tauluun 15
Carin Pyykkö , s. 1726. Tauluun 17
Pehr Pyykkö s. 19.5.1727 Utajärvi.
Walbor Pyykkö eli Hjerppe , s. 1728 Utajärvi

2. puoliso: 6.3.1734 Muhos Carin Johantr Kärkkäinen talollisen vaimo, Sipolan emäntä ja isäntä miehensä kuoleman jälkeen 1757-1759, s. 1705 Pielisjärvellä, k. 1760 Utajärvi.
Isä: Johannes Kärkkäinen, s. Pielisjärvi.
Lapset:
Daniel Pyykkö s. 11.11.1734 Utajärvi.
Anna Pyykkö , s. 16.11.1735 Utajärvi Niska. Tauluun 18
Cristiina Pyykkö , s. 6.7.1737 Utajärvi. Tauluun 19
Elin Pyykkö s. 3.10.1738 Utajärvi.
Johannes Pyykkö s. 16.1.1740 Utajärvi.
Eeva Pyykkö s. 3.5.1741 Utajärvi.
Catharina Pyykkö s. 7.3.1744 Utajärvi.
tyttö kuolleena Pyykkö s. 7.3.1744 Utajärvi, k. 7.3.1744 Utajärvi.
Matts Pyykkönen , s. 3.12.1745 Utajärvi
Daniel Pyykkö s. 23.8.1750 Utajärvi.
Zachrid Pyykkö s. 1752 Utajärvi.

Taulu 14
8. Margeta Danielintr Pyykkö, (Taulusta 13, isä Daniel Pyykkö) s. 2.3.1723 Utajärvi. Sirarukset menivät naimissiin Siiran veljesten kanssa.

Puoliso: Pehr Siira talokas, asui Ängeslevä, s. Tyrnävä.

Taulu 15
8. Abram Danielinp Hjerppe e. Pyykkö, (Taulusta 13, isä Daniel Pyykkö) uudistilallinen, asui Niskankylä Hjerpen raivaaja, s. 3.10.1725 Utajärvi, k. 14.5.1790 Hjerppe Niskankylä, Utajärvi.

Puoliso: 7.2.1747 Utajärvi Anna Larstr Korhonen talollisen tytär, s. 28.11.1724 Utajärvi, k. 9.9.1798 Niskankylä, Utajärvi.
Vanhemmat: Lars Simonp Korhonen, s. 1695 Utajärvi, k. 26.3.1782 Utajärvi ja Anna Puhakka, s. 1698 Muhos, k. 1742 Muhos.
Lapset:
Daniel Pyykkö s. 15.2.1748 Utajärvi.
Christina Anna Pyykkö , s. 13.1.1749 Utajärvi. Tauluun 16
Jaacob Pyykkö s. 22.3.1750 Utajärvi.
Abram Pyykkö eli Hjerppe , s. 1753 Utajärvi
Lars Hjerppe , s. 1755 Utajärvi
Pehr Hjerppe renki, asui Niskankylä, s. 25.8.1758 Utajärvi, k. 7.2.1782 Utajärvi.
Carin Hjerppe s. 1766 Utajärvi, k. 21.9.1772 Utajärvi.

Taulu 16
9. Christina Anna Abramtr Pyykkö, (Taulusta 15, isä Abram Hjerppe) s. 13.1.1749 Utajärvi, k. 22.3.1805 Utajärvi.

Puoliso: Henrik Hansinp Raappana talollinen, s. 26.4.1750 Utajärvi, k. 1807 Utajärvi. Heikki Hansipoika, asui Niskan Kukkooja sitten nähtävästi Ahmalan uudistilalla Ahmaksella ( kuoleiden kirjassa sanotaan Henrik Ahmalaksi)
Lähde: Muhoksen rk/ 1742-1766, Utaj. rk/1766-1810 ja Perunkirja

Tehty 27.10.1807 Leski Henric Hansinpoika Raappana, kuoli toukokuussa Niska 2, Raappana. Jäi lapset Abraham 18, Thomas 16, Anna 20 ja Greta 12, holhoojaksi Henrik Raappana ja lasten isän veli Johan Raappana.
Vanhemmat: Hans Abraminp Raappana, s. 1718 Utajärvi, k. 4.7.1764 Utajärvi ja Margeta Henriktr Pikkarainen, s. 1711 Sotkamo, Korpisalmi (nyk. Kuhmo), k. 2.10.1764 Utajärvi, Niskankylä.
Lapset:
Anna Raappana s. 14.5.1786 Utajärvi.
Abram Raappana , s. 9.5.1790 Utajärvi
Thomas Raappana s. 1791 Utajärvi.
Margeta Raappana s. 16.6.1796 Utajärvi.

Taulu 17
8. Carin Danielintr Pyykkö, (Taulusta 13, isä Daniel Pyykkö) s. 1726.

Puoliso: Samuel Siira talokas, asui Ängeslevä, s. Tyrnävä.

Taulu 18
8. Anna Danieltr Pyykkö, (Taulusta 13, isä Daniel Pyykkö) talollisen vaimo, s. 16.11.1735 Utajärvi Niska, k. 16.6.1811 Utajärvi.

Puoliso: 26.2.1757 Utajärvi Anders Johanp Hiltunen eli Kemilä talollinen, s. 6.10.1730 Utajärvi Juorkuna Vesala, k. 12.2.1808 Utajärvi. Antti Juhonpoika, asui Kemilä Nro 13 Niskankylä. Isäntänä kuolemaansa 1808 asti. Vaimokseen Anders haki Oulujoen toiselta rannalta Anna Pyykön. Antilla oli sukunimenä myöskin Vesa.

Lähde: Muhos rk/1722-1766 ja Utaj. 1766-1816.
Vanhemmat: Johan Pehrsinp Hiltunen, s. 1691 Hiltula Auhonkylä Puolanka, k. 23.9.1780 Kemilä Nro 13 Niska Utajärvi ja Margeta Clemetintr Vesa, s. 1704 Utajärvi Juorkuna Vesala, k. 26.12.1763 Utajärven Niskankylän Kemilässä.
Lapset:
Johan Kemilä , s. 9.2.1758 Utajärvi
Margeta Kemilä , s. 1760 Utajärvi
Carin Kemilä eli Korva , s. 20.12.1762 Utajärvi
Anna Kemilä s. 1764 Utajärvi, k. 1764 Utajärvi.
Chirstin Kemilä s. 22.5.1766 Utajärvi.
Elisabet Kemilä s. 12.11.1768 Utajärvi.
Brita Kemilä s. 2.6.1771 Utajärvi, k. 9.6.1771 Utajärvi.
Anders Kemilä myöh.Kemppainen , s. 26.6.1772 Utajärvi
Matts Kemilä , s. 10.11.1774 Utajärvi
Daniel Kemilä s. 10.11.1774 Utajärvi. Muuttanut: 1811 Ouluun naimatonna.
Pehr Kemilä eli Ristiniemi renki, s. 26.11.1778 Utajärvi, k. 8.2.1850 Utajärvi. Muuttanut: 30.8.1812 Muhokselle josta palasi muutamanvuodenpäästäUtajärvelle.
Anna Kemilä , s. 24.9.1781 Utajärvi

Taulu 19
8. Cristiina Danielintr Pyykkö, (Taulusta 13, isä Daniel Pyykkö) s. 6.7.1737 Utajärvi.

Puoliso: Thomas Thomasinp Häikiö eli Pyykkö talollinen, tuli Ahmaksen Sipolaan kotivävyksi, s. 1741 Hyrynsalmi, k. 7.4.1782 Utajärvi. Perunkirja

Tehty 7.5.1782 renki Thomas Thomasinpoika Häikiön jälkeen. Jäi leski Christina Danielintytär Pyykkö ja 8 lasta: Thomas, Staffan, Carin, Stina, Eva, Brita, Lisa, Maria. Leskellä kerrotaan olevan vielä tytär Margareta.
Vanhemmat: Thomas Häikiö, s. 1700 Muhos ja Carin Keränen, s. Hyrynsalmi.
Lapset:
Christina Häikiö eli Pyykkö s. 20.4.1759 Muhos.
Thomas Pyykkö eli Hyry , s. 15.8.1764 Utajärvi
Stina Pyykkö eli Sipola , s. 11.9.1765 utajärvi
Brita Pyykkö s. 8.4.1767 Utajärvi.
Stepanus Pyykkö eli Sipola s. 8.2.1768 Utajärvi.
Margeta Pyykkö eli Sipola s. 30.12.1775 Utajärvi.
Maria Pyykkö eli Sipola s. 8.4.1780 Utajärvi.
Liisa Pyykkö eli Sipola s. Utajärvi.

Taulu 20
7. Pehr Abrahaminp Poutiainen e. Pyykkö, (Taulusta 11, isä Abraham Pyykkö) talollinen ja seppä, s. 1698 Utajärvi, k. 18.6.1763 Utajärvi. Pekka Abraminpoika, asui Poutiainen Nro 3 Niskankylä. Poutiaisen entiset asukkat 1644-jälkeen Sanginkylän Holapasta tullut Ericus Holappa ja poikansa asuivat taloa aina 1712 asti. Seuraavaksi isännäksi tuli Kemilän suvusta Jacob Jöränp oli noin kolme vuotta vuoteen 1715 -asti talon isäntänä. Tällöin näyttää veronmaksuky loppuneen silloisilta asukkailta Kemilän sukuun kuuluvalta Jacob Jåranpojalta koska talo autioitui noin 1715. – Pekka Pyykkö otti aution halttuunsa 1722 tienoilla ja Pekan isännyys jatkui vuoteen 1755 asti. – Pyykkö nimi vaihtui Poutiaiseksi noin 1728

Pekka Poutiainen oli tarmokas talonisäntä ja lisäksi taitava seppä, sillä 1737 Muhoksen seurakunta maksoi hänelle palkan kirkon uusista, vielä 1950-luvulla käytössä olleista lukoista. Pekka on ollut muutenkin taitava ja tarmokas talonisäntä joka rakensi talonsa hyvään kuntoon. Varmaankin 1730-luvun katovuodet aiheuttivat vaikeuksia, mutta Pekka ja hänen perheensä sekä talonsa selvisivät niistä. Pekka oli myös ensimmäinen suvun Oulujokivarressa asunut talollinen jonka talonpitoa sota ja vainolaiset eivät pahemmin häirinneet. Pikkuvihan (1741-43) aikaiset venäläiset miehitysjoukot käyttäytyivät kurinalaisesti ja jättivät niskankyläläiset rauhaan.

Pekan ja Liisan lapsista Kaisa (s. 1724) ja Priitta (s.1733) kuolivat lapsena. Heikistä (1725-I 784) tuli Poutiaisen isäntä isänsäjälkeen vuosiksi 1755-1783. Liisasta (1728-1764) tuli Utajärven Postilan posti-ja kievaritalon emäntä. Hänen jälkeläisiään ovat mm. Utajärven nykyiset Hiltuset, Kemilät, Merilät, Nurrot, Jurvelinit, Paavolat ja Laitiset. Aapo (1731-1789) muutti vävyksi Muhoksen Tikkaselle. Myöhemmin hänestä tuli Laitasaaren Ähkylän isäntä ja sukunimi muuttui Ähkyseksi. Hänen lapsiaan muutti vävyksi tai miniäksi moniin Laitasaaren ja Muhoksen taloihin. Pekka (1737-1792), isännöi kolmisen vuotta Poutiaisella, mutta muutti 1786 perheineen Tyrnävän Ängeslevälle. Siellä hänestä tuli Haatajan talon isäntä. Hänen jälkeläisiään asuu nykyisin Tyrnävällä ja Lumijoella mm. Haataja, Päätalo, Hemmilä ja Kerola sukunimisinä. Eevasta (1739-1800) tuli Muhoksen Rahkon emäntä. Kuopus eli Johan (1742-1806) jäi Poutiaiselle.

Lähde: Muhoksen rk/1694-1766 , Utaj. rk/1766-1780 ja Muhoksen srk:n historia.

Puoliso: 27.10.1723 Utajärvellä Liisa Henriktr Kolehmainen talollisen vaimo, s. 1700 Utajärvi, k. 9.9.1786 Utajärvi. Kolehmaisen suku on tullut Utajärvelle Varkauden seudulta. Varakas suku omisti siellä 1400-1500 luvulla suuren säterin eli ratsutilan,
jonka isäntä riitautui Savonlinnan käskynhaltijan Erik Flemingin kanssa ja v.1526 suku karkoitettiin Oulujärven ympäristöön. Suvun vanhin varmasti tunnettu niskankyläläinen on 1620-luvulla kylässä asunut Pekka Kolehmainen.
Vanhemmat: Henrik Pehrinp Kolehmainen ent.Pesula, s. 1673 Utajärvi, k. 25.11.1736 Utajärvi ja Elisabet Abramintr Kolehmainen, s. 1668 Utajärvi, k. 19.4.1748 Utajärvi.
Lapset:
Carin Poutiainen s. 1724 Utajärvi, k. 1724 Utajärvi.
Henrik Pyykkö eli Poutiainen , s. 22.8.1725 Utajärvi
Catharina Poutiainen , s. 20.9.1726 Utajärvi
Liisa Poutiainen , s. 14.12.1728 Muhos
Abram Ähkönen e. Poutiainen , s. 23.4.1731 Utajärvi
Brita Poutiainen s. 21.10.1733 Utajärvi, k. 1735 Muhos.
Pehr Poutiainen , s. 1737 Utajärvi
Eeva Poutiainen , s. 27.10.1739 Utajärvi
Johan Poutiainen , s. 3.3.1743 Utajärvi
Anna Pyykkönen , s. 1744 Utajärvi

Taulu 21
7. Walbor Abramintr Pyykkö, (Taulusta 11, isä Abraham Pyykkö) s. 1700 Utajärvi.

Puoliso: 22.5.1727 Muhos Pehr Bengtinp Karjalainen sotilas, s. 1700 Muhos.
Vanhemmat: Bengt Karjalainen, s. 1655 Muhos, k. 27.10.1740 Muhoskylä ja N.n.

Taulu 22
7. Elin Pyykkö, (Taulusta 11, isä Abraham Pyykkö) s. 1703 Utajärvi, k. 12.6.1760 Pielisjärvi, Lieksa.

Puoliso: 18.5.1736 Muhos Lauri Horttanainen renki, s. noin 1706 Pielinen, k. 15.5.1786 Nurmes. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pielisjarvi/rippikirja_1723-1745_tk1330/23.htm ??.
Lapset:
Riitta Horttanainen s. 19.2.1739 Pielisjärvi, Lieksa. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pielisjarvi/syntyneet-vihityt-kuolleet_1723-1740_tk1340/81.htm.
Elli Horttanainen s. 7.5.1745 Pielisjärvi, Lieksa. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pielisjarvi/syntyneet_1741-1764_tk1340/19.htm.
Heikki Horttanainen s. 29.3.1753 Pielisjärvi, Lieksa. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pielisjarvi/syntyneet_1741-1764_tk1340/66.htm.
Anna Horttanainen s. 30.9.1757 Pielisjärvi, Lieksa. http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/pielisjarvi/syntyneet_1741-1764_tk1340/95.htm.

Taulu 23
6. Liisa Sigfridintr Pyykkö, (Taulusta 10, isä Sigfrid Pyykkö) talollisen vaimo, s. n.1670 Utajärvi. Liisa Sigfridintytär mainitaan Antti Kolehmaisen vaimona (lähte maakirjatalot).

Puoliso: Anders Kolehmainen. (Taulu 31) talollinen, asui Niskan Kolehmalan isäntänä 1676-1687 (lähte maakirjatalot), s. n.1673 Utajärvi. vielä vuonna ”sokeana”, 1696, Utajärvi, (lähte maakirjatalot).
Vanhemmat: Pehr Pehrinp sotilasnimi Nasari e. Kolehmainen Pyykkö, s. n.1640 Utajärvi, k. 1699 Utajärvi ja Madlena Andersintr Pyykkö, s. n.1650 Utajärvi, k. 14.3.1732 Utajärvi.

Taulu 24
6. Brita Sigfridintr Pyykkö, (Taulusta 10, isä Sigfrid Pyykkö) talollisen vaimo, s. 1672 Utajärvi, k. 19.2.1764 Muhos. Brita syntyi kuoliniän mukaan 1681 (kl/OSS/II/108). Kuoli 19.2.1764 Muhoksella (kl). Ahmaksen Pyykössä on v.1699 rippikirjan mukaan asunut Brita Laurintytär ja Brita Samuelintytär Pyykkö. Lauri ja Samuel olivat luultavasti Pyykön isäntänä silloin mainitun Esko Pyykön veljiä.

Puoliso: Matts Pehrinp Laitinen eli Holappa talollinen, asui Laitinen/Holappa 29-30 Laitasaari, s. 1681 Muhoskylä, k. 30.5.1765 Muhos.
Vanhemmat: Pehr Thomasinp Holappa myöh.Laitinen, s. 1660 Utajärvi, k. 25.11.1724 Muhoskylä ja Elisabet N., s. 1665 Muhos, k. 1715 Muhos.
Lapset:
Anna Laitinen , s. 1703 Muhos
Pehr Laitinen eli Holappa , s. 1704 Muhos
Liisa Laitinen , s. 1706 Muhos
Carin Laitinen Holappa , s. 1707 Muhos
Brita Laitinen , s. n.1710 Utajärvi
Matts Laitinen , s. 1721 Muhos
Henrik Laitinen , s. 1727 Muhos

Taulu 25
6. Anders Sigfrinp Pyykkö, (Taulusta 10, isä Sigfrid Pyykkö) s. n.1680 Utajärvi.

Puoliso: Eeva
Lapset:
Matts Pyykkö s. 30.8.1723 Utajärvi.

Taulu 26
5. Simo Andersinp Pyykkö, (Taulusta 9, isä Anders Pyykkö) talollinen, s. 1635 Utajärvi Ahmas. Syntyi arviolta noin 1645 Utajärven Ahmaksen Pyykössä. Eli 1680 Utajärven Ahmaksen Pyykössä. Simo mainitaan avioituneena talonpoikana Ahmaksen Pyykössä 1675. Myöhemmin, joko 1679 tai 1680 hänestä tuli Mustolan isäntä. -Puoliso Anna Niilontytär. Talonemäntä. Syntyi arviolta noin 1650. Eli 1680 Muhoksen Ahmaksen Pyykössä.

Puoliso: Anna Niilontr N. emäntä.
Lapset:
Carin Pyykkö , s. 1670 Utajärvi. Tauluun 27

Taulu 27
6. Carin Simontr Pyykkö, (Taulusta 26, isä Simo Pyykkö) s. 1670 Utajärvi, k. 1696 Utajärvi.

Puoliso: 1694 Utajärvi Henrik Pehrinp Kolehmainen ent.Pesula. (Taulu 20) talollinen ja kestikievarin pitäjä, Merkitty Kolehmaisen eli Pesolan isännäksi Ahmaksenkylä, s. 1673 Utajärvi, k. 25.11.1736 Utajärvi. Heikki Kolehmainen. Talollinen, kestikievarin pitäjä. Syntyi kuoliniän mukaan 1673 ilmeisesti Utajärven Ahmaksella (po). Kuoli 25.11.1736 Utajärven Ahmaksen Kolehmaisella (kl/OSS-2/s.108). Vanhin luotettava asiakirjamerkintä Heikistä löytyy vuodelta 1722. Rippikirja kertoo hänen ja perheensä asuvan Ahmaksen Kolehmaisessa eli Pesolassa, kylän kestikievaritalossa. Isännyys jatkui Heikin kuolemaan, eli vuoteen 1734 asti. Seuraavana isäntänä jatkoi Heikin poika Paavo. Heikin nuoruusvuodet ovat hämärän peitossa, mutta on mahdollista, että hän on asunut ennen Ahmakselle muuttoaan Niskankylän Partalassa, jossa mainitaan vuoden 1715 jälkeen Heikki Kolehmainen niminen isäntä. Luultavasti hän on tämän vaiheen jälkeen hankkiutunut vävyksi Ahmaksen Kolehmaiseen. – Mahdollista on, että Heikki on Kolehmaisen isäntänä vuosina 1641-1670 olleen Heikki Pekanpoika Kolehmaisen poika. Tiedot Heikin 1.vaimosta on epävarmat, mutta oletettavasti hän oli Simo Antinpoika Pyykön tytär. Heikin toinen vaimo oli Kolehmaisen kievaritalon entisen isännän Aapo Kolehmaisen tytär. (Lapsi III:2, Isä V:5, Äiti V:6). -Puoliso 1:o noin 1694 Kaisa Simontytär. Isä todennäköisesti Simo Antinpoika Pyykkö. Syntyi arviolta noin 1660 (po). Kuoli ennen vuotta 1697 Utajärven Niskankylässä (hk:t). -Puoliso 2:o noin 1699 Liisa Kolehmainen.

1763 Påhl ja Henrik Kolehmaisen omaisuuden selvittelyä Kolehmaisen tilalla. Kuolleet vanhemmat Henrik Kålemain ja Brita Abrahamintytär. Tila perintömaata. Sisaren Ingredin mies Jacob Karhu, Lisan Pehr Poutiainen ja Carinin Mickell Pehrinp Koistinen eli Kurkinen.
Vanhemmat: Pehr Påhlsinp Kolehmainen, s. 1650 Utajärvi ja Margaretha Kolehmainen, s. 1650, k. 1720 Niskan Kolehmaisella.

Taulu 28
5. Anders Andersinp Pyykkö, (Taulusta 9, isä Anders Pyykkö) talollinen, asui Pyykkö Ahmas, s. 1640 Utajärvi Ahmas, k. 1698 Utajärvi. Anders Pyykkö syntyi arviolta noin 1640 Utajärven Ahmaksella. Kuoli suurten nälkävuosien aikana 1697 tai 1698 Utajärven Niskankylän Pyykössä eli Tololassa.. Antti Siponpoika Pyykkö mainitaan vuosien 1675-83 henkikirjoissa Niskankylän Pyykön eli Sipolan isäntänä. Talossa asuivat 1670-luvulla Antin ja Reeta-emännän lisäksi myös veli Aapo, tuleva Sipolan isäntä ja äiti Margareeta Tuomaantytär. Vuoden 1684 tienoilla Antti muutti isännäksi nykyisen Tololan paikalla olleeseen taloon josta sen edellinen asukas Yrjö Suorsa muutti Sotkalle. Antin ja hänen vaimonsa kuolivat ’suurten kuolonvuosien’. Tololaan tuli 1699 isännäksi Pekka Tolonen. Häneltä talo sai tuleviksi vuosisadoiksi nimen Tolola.

Kirjassa Utajärven vaiheita kerrotaan, että Pyykön isäntä Antti Pyykkö kuoli v. 1698 henkikirjojen mukaan nälkävuosina.
Seuraavat tiedot olen koonnut tuosta kirjasta.

Viimeistään 1550-luvulla Ahmasjärvelle tulee toinenkin asukas, Paavo Pyykköinen, mahdollisesti Paavo Vammasilmä. Myöhemmin oli kaksi Pyykkö-nimistä taloa, nykyiset nimet Pekkala ja Mustola. Pyykkösten vanhin 1500-luvulla perustettu talo ei ole kumpikaan näistä, vaan nykyinen Seppälä.
Pyykköiset asuivat vanhan vihan pahimpiin vuosiin asti tilallaan. Vanha viha on Ruotsin ja Venä-jän välinen sota 1570 – 1595 eli 25-vuotinen sota. Paavo Pyykköisen talo oli tuhkana 1585 vero-luettelon mukaan. Tila säilyi suvulla sodan yli ja vuonna 1600 Seppälä oli vankasti asuttu, sukunimet olivat ennallaan. 1624 Esko Pyykkönen Seppälästä omisti peltomaata 5:20 äyrimaata.

30-vuotisen sodan aikana Ahmaskylään perustettiin kolme uutta taloa. Mustola oli Seppälän Pyykkösten perustama uudistila, jonka virallisena nimenä oli pitkän aikaa Pyykkö. Talo mainitaan jo 1643, isäntänä Antti Eskonpoika Pyykkönen. . Ahmasjärvellä 1653 asuttuja taloja oli Pekkala, jonka perusti Seppälästä siirtynyt Esko Pyykkö autiosta tilasta. Nälkävuosina Pekkalan leskiemäntä oli jättänyt talonsa ja lähtenyt kerjuulle. Seppälä ja Pekkala jaettiin 1780-luvulla.

1798 oli talojen isäntinä seuraavat kolme Pyykkö-nimistä miestä:
Mustola – Sipo Pyykkö
Pekkala – Heikki Pyykkö
Pekkala – Juho Pyykkö.

Puoliso: Margareta Mattsintr Korhonen emäntä, s. n.1640 Utajärvi Niskankylä, k. n.1698 Utajärvi. Margaretha Korhonen, syntyi arviolta noin 1640 Utajärven Niskankylän Korholassa. Eli vielä 1683 Utajärven Niskankylän Sipolassa. Isä Matti Korhonen.
.
Vanhemmat: Matts Andersinp Korhonen, s. 1600 Pielisjärvi, k. 1664 Utajärvi ja N. N.

Taulu 29
5. Eskel Andersinp Pyykkö, (Taulusta 9, isä Anders Pyykkö) henkikirjaan, merkitty talolliseksi Ahmaskylän Pyykkö / Mustolassa 1680-1700, s. 1645 Utajärvi, k. 1718 Utajärvi Ahmas. Eskil (Esko) Pyykkö syntyi arviolta noin 1643 Utajärven Ahmaksella. Kuoli isonvihan aikana noin 1718 Utajärven Ahmaksella. Esko mainitaan vuonna 1678 talon poikana isänsä isännöimässä Ahmaksen Mustolassa eli Pyykössä. Mustolan isäntä hänestä tuli 1680. Isännyys jatkui ainakin vuoteen 1701. Eskon jälkeen isännyys siirtyi Liisa-tyttärelle ja tämän miehelle eli talon vävylle Samulille. Esko mainitaan 1690-luvulla kihlakunnan lautamiehenä.

Puoliso: Agneta Henriktr N. henkikirja mainittu Pyykön vaimona, s. n.1655 Utajärvi?.
Lapset:
Abraham Pyykkö s. n.1675 Utajärvi Ahmas.
Elisabet Pyykkö , s. 1677 Utajärvi Ahmas. Tauluun 30

Taulu 30
6. Elisabet Eskeltr Pyykkö, (Taulusta 29, isä Eskel Pyykkö) talollisen vaimo, Pyykkö /Mustolan Nro 5 emäntä, s. 1677 Utajärvi Ahmas, k. 4.5.1747 Utajärvi. Elisabet syntyi kuoliniän mukaan 1677 Utajärven Ahmaksen Pyykössä. Kuoli 68-vuotiaana 4.5.1747 Utajärven Ahmaksen Mustolassa. -Puoliso Samuli Mustonen. Sukunimenä.

Puoliso: Samuel Sigfridinp Pyykkö eli Mustonen. (Taulu 10) talollinen, s. n.1668 Utajärvi, k. 4.10.1730 Utajärvi. Samuel Pyykkönen syntyi kuoliniän mukaan 1668 todennäköisesti Utajärven Ahmaksella (kl/1730). Haudattiin Ahmaksen Mustolan isäntänä 4.10.1730 Utajärvellä (kl). Samuli Mustonen eli Pyykkö mainitaan Ahmaksen toisen Pyykön eli Mustolan vävynä vuoden 1699 rippikirjassa ja vuoden 1701 henkikirjassa. Mustolan isäntänä hänet mainitaan vuodesta 1706 vuoteen 1723. Vuonna 1724 Mustolan isäntänä on jo Sipo Samulinpoika joka luovutti isännyyden 1726 veljelleen Samulille. – Mustola oli 1700-luvun alussa iso talo jota verotettiin esim. 1712 koko manttaalin mukaan. Isonvihan tuhojen jälkeen manttaalialuku aleni neljännekseen. – Samulin vanhempia ja hänen sukuaan ei ole pystytty 100% varmuutella selvittämään. Ehkä hän oli alunperinkin vaimonsa sukulainen eli Pyykön sukua, ehkä Sipolaan muuttaneen Sipo Pyykön poika!. Samulin poikien nimet Samuli ja Sipo ovat Pyyköillä yleisiä, samoin Kolehmaisilla. Olavi Suorsa, joka on tutkinut paljon Ahmaksen sukuja, arvelee Samulin olevan Kolehmaisia, mutta tätäkään arvelua ei ole pystytty varmentamaan. -Puoliso Liisa Pyykkö. Talonemäntä. Syntyi kuoliniän mukaan 1677 Utajärven Ahmaksen Pyykössä (kl). Kuoli 68-vuotiaana 4.5.1747 Utajärven Ahmaksen Mustolassa (kl). Vanhemmat: Esko Pyykkö ja Aune Heikintytär.

Lähde: Muhoksen henkikirja 1680-1712, Muhoksen rk/1694-1766.
Vanhemmat: Sigfrid Andersinp Pyykkö, s. n.1630 Utajärvi, k. n.1690 Utajärvi ja Margeta Thomastr Holappa, s. 1634 Utajärvi, k. 1697 Utajärvi.
Lapset:
Agneta Pyykkö eli Mustonen , s. 1699 Utajärvi
Sigfrid Pyykkö eli Kolehmainen , s. 1701 Utajärvi
Samuel Pyykkö ent.Mustonen , s. 1703 Utajärvi Ahmas
Elin Pyykkö s. 1720 Utajärvi.
Liisa Pyykkö eli Mustonen , s. 24.8.1723 Utajärvi

Taulu 31
5. Madlena Andersintr Pyykkö, (Taulusta 9, isä Anders Pyykkö) s. n.1650 Utajärvi, k. 14.3.1732 Utajärvi. talollisen vaimo, Matleena mainitaan 1678 henkikirjassa Per Kolehmaisen vaimona.

Puoliso: Pehr Pehrinp sotilasnimi Nasari e. Kolehmainen Pyykkö. (Taulu 23) entinen sotilas vävy, asui Ahmaksen Mustolan isäntänä, s. n.1640 Utajärvi, k. 1699 Utajärvi. Pekka Nasari. Isännimi Pekka. Sukunimenä myös Pyykkö. Syntyi arviolta noin 1640 Utajärvi (po). Eli vielä 1699 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (Rippikirja 1699 ja hk:t). Tiedot Pekka Pekanpoika Nasarin eli Kolemainen
Hänet mainitaan henkikirjoissa vuodesta 1675 lähtien vävynä, mutta ilman sukunimeä.

Ahmaksen toisen Pyykön eli Samuli Pyykön isännöimän talon kohdalla. Muhoksen vanhimmassa, vuoden 1699 rippikirjassa hänen sukunimenään on Nasari. Hänellä sanotaan olevan vaimo Matleena ja lapsia ainakin Antti, Pekka, Samuli, Valpuri ja Olli. Vuoden 1712 henkikirjassa Pekka Nasaria ei enää mainita ja Seppälän isäntinä ovat hänen poikansa Samuli ja Olli. Isonvihan vuosina ei rippikirjoja tehty ja seuraavassa, eli 1722 tehdyssä rippikirjassa Olli Pekanpoikaa ei mainita. Isäntänä on yksin Samuli Pekanpoika jolla on Priitta niminen vaimo. Myös Samulin äidin Matleenan sanotaan asuvan poikansa luona. -Puoliso Matleena Antintytär Pyykkö.. Syntyi arviolta noin 1650 Utajärven Ahmaksella (kl). Kuoli 14.3.1732 Utajärven Ahmaksella (kl). Matleena mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1678 henkikirjassa.
Vanhemmat: Pehr Pehrinp Kolehmainen, s. 1610 Utajärvi ja N.n.
Lapset:
Anders Kolehmainen , s. n.1673 Utajärvi. Tauluun 23
Walbor Kolehmainen , s. 1675 Utajärvi
Samuel Pyykkö , s. 1685 Utajärvi. Tauluun 32
Olof Pyykkö talollinen, asui Ahmas, s. 1686 Utajärvi. Olof Pyykkö. Talollinen. Syntyi arviolta noin 1685 Utajärven Ahmaksen Pyykössä (po). Eli 1712 Utajärven Ahmaksen Pyykössä. Olli mainitaan Ahmaksen Pyykön (Pekkalan) isännän veljenä vuoden 1712 henkikirjassa. Tämän jälkeen hän kuolee tai muuttaa muualle.
Pehr Kolehmainen , s. 1690 Utajärvi

Taulu 32
6. Samuel Pehrinp Pyykkö, (Taulusta 31, äiti Madlena Pyykkö) talollinen, asui Ahmaksella, s. 1685 Utajärvi, k. 27.4.1736 Utajärvi. Samuel Pyykkö
Talollinen. Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (kl/po). Kuoli 27.4.1736 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (kl). Samuli Pekanpoika Pyykkö mainitaan Utajärven Ahmaksen Pyykön eli Pekkalan numero 4, isäntänä ensimmäisen kerran vuoden 1706 henkikirjassa. Vuonna 1712 mainitaan osaomistajana veli Olli. Samuli näyttää pitäneen Pekkalan isännyyttä hallussaan vuoteen 1736 eli kuolemaansa asti. -Puoliso Brita Hanstr. Talonemäntä. Isä todennäköisesti paltamolainen Hannu Seppänne eli Tervonen . Syntyi kuoliniän mukaan 1684 ilmeisesti Säräisniemellä (po). Kuoli 93-vuotiaana 1.2.1777 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (kl).

Puoliso: Brita Hanstr Seppänen eli Tervo talollisen vaimo, s. 1684 Oterma, k. 1.2.1777 Säräisniemi.
Lapset:
Simo Pyykkö , s. 28.10.1722 Utajärvi. Tauluun 33
Samuel Pyykkö , s. 15.6.1724 Utajärvi. Tauluun 47
Henrik Pyykkö , s. 3.5.1727 Utajärvi Ahmas. Tauluun 48
Johan Pyykkö eli Gran , s. 12.12.1730 Utajärvi

Taulu 33
7. Simo Samulinp Pyykkö, (Taulusta 32, isä Samuel Pyykkö) talollinen, asui Ahmaksen Pyykkö Nro 4 (oli leski aviotuessaan Heiskasen kanssa), s. 28.10.1722 Utajärvi, k. 7.10.1789 Utajärvi. Simo Pyykkö
Talollinen. Syntyi 28.10.1722 Ahmaksella (sl). Kuoli 7.10.1789 Ahmaksella (kl). Simo Samulinpoika mainitaan vuodesta 1737 lähtien Ahmaksen Pekkalan, nro 4, verotalon isäntänä. Hän isännöi taloa yhdessä veljiensä Samulin, Juhon ja Heikin kanssa. – On todennäköistä, että Pekkalan veljeksistä Simo ja Heikki ovat palvelleet ennen talolonpitoon ryhtymistä sotilaana jossakin kotipitäjän ulkopuolella. Simon sotilasnimensä on ollut Runner. -Puoliso 1:o 17.3.1737 Utajärvellä Anna Kuittinen. Isännimi Johannes. Syntyi kuoliniän mukaan 1709 Pielisen pitäjässä (kl). Kuoli 10.11.1744 Ahmaksen Pekkalassa (kl). -Puoliso 2:o 9.12.1745 Utajärvellä Inkeri Heiskanen. Isännimi Lauri. Talonemäntä. Syntyi 1730 Sotkamossa (rk/1775). Kuoli 30.8.1790 Ahmaksella (kl). Inkerin Anna-sisko oli oli naimisissa Simon veljen Samulin kanssa. Toinen sisar Marketta oli naimisissa Lamminahon talon perustajan Wasilius Pyykön, myöhemmin Lamminparras, kanssa. Sisaruksista neljäs oli muutamia vuosia Kampmannilla eli Koskenniskassa isännöinyt Esko Heiskanen.

Perunkirja
Tehty 8.2.1790 Simon Pyykkö Pyykön tilalla Ahmaskylässä, kuoli 7.10. viimme vuonna. Jäi leski Ingred Heiskanen ja lapset edellisestä avioliitosta Simon ja Brita, naimisissa Henrik Karvosen kanssa Oulunsalosta.
Ingred Heiskasen ja Simon Pyykön lapset Samuel, Anna, Margeta, Malin ja Walborg. Anna naimisissa Johan Kärsämän kanssa Temmekseltä, Margeta Utajärven lukkarin Eric Jurvelinin vaimo, Malin on Tukholmassa.
(Malin är vistandes i Stockholm och Walborg, bägge ogifta – lauseesta jää epäselväksi, onko Walborgkin Tukholmassa). Näiden lasten lisäksi on kuolleen pojan,

Johanin, joka on ensimmäisestä avioliitosta, alaikäiset pojat Henrik, Johan, Anders sekä tyttäret Anna, Karin, Elsa ja Brita. Anna on naimisissa Pehr Johaninpoika Pyykön kanssa, muut tyttäret ovat holhottavia.
Simon toisesta avioliitosta on vielä kuollut tytär Carin, joka on ollut naimisissa renki Olof Mattsson Suorsan kanssa ja heillä poika Simon. Isä valvoi poikansa etuja. Toisten lasten holhoojaksi tuli heidän isänsä veli Johan Pyykkö. Simon Pyykkö on asunut eri taloudessa veljensä Henrik Pyykön kanssa. Kiinteä omaisuus oli puolet Pyykön verotilasta n:o 4 Ahmaskylässä. Tila oli vainajan ja hänen veljensä perintömaata. ( Tästä selviää, että Simo oli kahdesti naimisissa ja että Simolla oli veljet Samuel ja Henrik).

1. puoliso: 17.3.1737 Utajärvi Anna Johantr Kuittinen talollisen vaimo, s. 1709 Pielinen, k. 10.11.1744 Utajärvi.
Vanhemmat: Johannes Kuittinen, s. Pielinen ja N. N.
Lapset:
Simo Pyykkö , s. 23.12.1739 Utajärvi. Tauluun 34
Johan Pyykkö , s. 10.2.1743 Utajärvi. Tauluun 36

2. puoliso: 2.12.1745 Utajärvi Ingred Larstr Heiskanen talollisen vaimo, s. n.1715 Sotkamo, k. 30.8.1790 Utajärvi. Ingred Larsint. Heiskanen muutti Sotkamosta Sotkajärvelle Wimparin taloon piiaksi 1734 ja synnytti aviottoman lapsen Annan 6.9.1740. Toinen mies olikin sitten se Simo Samuelinpoika

Simon Pyykön pernkirjassa mainitaan että Ingredin ensimmäisestä aviosta olisi lapset Simon ja Brita, mutta näyttä siltä että lapset eivät olisi syntyneet Utajärvellä tai Muhoksella, ehkäpä jossakin, mutta avioton tytär hänelle on kyllä merkitty.
Vanhemmat: Lars Heiskanen, s. 1675 Sotkamo, k. 9.6.1738 Utajärvi ja Margeta.
Lapset:
Anna Pyykkö , s. 1746 Utajärvi. Tauluun 40
Samuel Pyykkö , s. 1747 Utajärvi. Tauluun 41
Elisabet Pyykkö s. 27.1.1749 Utajärvi, k. Utajärvi.
Maria Pyykkö s. 2.3.1750 Utajärvi. Muuttanut: ennen vuotta, 1789 Tukholmaan.
Margeta Pyykkö , s. 29.12.1751 Utajärvi. Tauluun 43
Eeva Pyykkö s. 20.3.1754 Utajärvi.
Elisabet Pyykkö s. 20.4.1756 Utajärvi.
Brita Pyykkö , s. 24.1.1758 Utajärvi. Tauluun 44
Carin Pyykkö , s. 19.2.1759 Utajärvi. Tauluun 45
Walbor Pyykkö , s. 1763 Utajärvi. Tauluun 46

Taulu 34
8. Simo Simonp Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) s. 23.12.1739 Utajärvi, k. Utajärvi.

Puoliso: 25.8.1793 Utajärvi Brita Anderstr Kekkonen s. 1757 Utajärvi.
Vanhemmat: Anders Kekkonen ja N. N.
Lapset:
Anna Pyykkö , s. 22.9.1794 Utajärvi. Tauluun 35
Simo Pyykkö s. 1799 Utajärvi, k. 21.11.1800 Utajärvi.
Brita Simon Pyykkö s. 1800 Utajärvi, k. 1.3.1800 Utajärvi.

Taulu 35
9. Anna Simontr Pyykkö, (Taulusta 34, isä Simo Pyykkö) s. 22.9.1794 Utajärvi.

Puoliso: 18.6.1812 Utajärvi Johan Johanp Korhonen s. 11.2.1786 Utajärvi.
Vanhemmat: Johan Carlonp Korhonen, s. 24.4.1754 Utajärvi, k. 1793 Utajärvi ja Anna Väyrynen, s. n. 1754 Juorkuna Utajärvi.
Lapset:
Anna Korhonen , s. 21.2.1814 Utajärvi
Brita Korhonen , s. 9.8.1819 Utajärvi
Kaisa Korhonen , s. 1.12.1824 Utajärvi

Taulu 36
8. Johan Simonp Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) talollinen, s. 10.2.1743 Utajärvi, k. 1.12.1781 Utajärvi. Johan Pyykön lasten kuolin ja syntymäajat hyvin epäselviä ehkä jopa toisella nimellä, mutta vielä selvittämättä?

Puoliso: Carin s. Utajärvi?.
Lapset:
Henrik Pyykkö s. 1760 Utajärvi.
Elin Pyykkö s. 1761 Utajärvi, k. 14.1.1832 Utajärvi.
Carin Pyykkö s. 1762 Utajärvi, k. 20.6.1846 Utajärvi.
Anna Pyykkö , s. 1764 Utajärvi. Tauluun 37
Margeta Pyykkö s. 1767 Utajärvi, k. 1767 Niska.
Anders Pyykkö s. 1774 Utajärvi.
Johan Pyykkö s. 1781 Utajärvi, k. 15.10.1808 Utajärvi.

Taulu 37
9. Anna Johantr Pyykkö, (Taulusta 36, isä Johan Pyykkö) s. 1764 Utajärvi.

Puoliso: Pehr Johanp Pyykkö s. 1762 Utajärvi. Pekka Pyykkö. Muutti perheineen 1812 Säräisniemelle (rk/1804,s.167). Pekalla oli Anna-niminen vaimo (s.1764) ja useita vuosina 1786-1802 syntyneitä lapsia joiden kanssa Pekka muutti 1812 Ahmaksen Pekkalasta Säräisniemelle, mahdollisesti Pekan äidin kotitaloon Veneheiton Suutariin.
Vanhemmat: Johan Samuelinp Pyykkö eli Gran, s. 12.12.1730 Utajärvi, k. 17.7.1805 Utajärvi ja Walbor Anderstr Suutari, s. 19.3.1727 Paltamo, k. 26.6.1802 Utajärvi.
Lapset:
Walbor Pyykkö s. 23.12.1786 Utajärvi.
Johan Pyykkö , s. n.1787 Utajärvi. Tauluun 38
Pehr Pyykkö , s. 10.12.1794 Utajärvi. Tauluun 39
Anna Pyykkö s. 1.2.1806 Utajärvi.

Taulu 38
10. Johan Pehrinp Pyykkö, (Taulusta 37, äiti Anna Pyykkö) s. n.1787 Utajärvi, k. Säräisniemi.

Puoliso: Liisa s. Utajärvi?.

Taulu 39
10. Pehr Pehrinp Pyykkö, (Taulusta 37, äiti Anna Pyykkö) talollinen, asui Kukkolan Koukkari Nro 2 Säräisniemi isäntänä 1831-1840 (lähde maakirjatalot) Juho myi talonsa Iisak Antinpoika Suorsalle v. 1840, s. 10.12.1794 Utajärvi, k. 13.9.1875 Säräisniemi.

Puoliso: Margeta Kalaoja talollisen vaimo, s. 9.1.1795 Utajärvi, k. 1.11.1863 Säräisniemi.
Vanhemmat: Simo Pehrinp Kalaoja eli Ketola, s. 1772 Utajärvi ja Beatha Margeta Huovinen, s. 15.11.1773 Säräisniemi, k. 1850 Säräisniemi.

Taulu 40
8. Anna Simontr Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) s. 1746 Utajärvi.

Puoliso: Johannes Josephinp Kärsämä eli Balcki s. 9.9.1739 Muhos.
Vanhemmat: Joseph Johanp Kärsämä, s. 1715 Muhos, k. 9.1.1771 Muhos ja Walbor Johantr Kylmänen, s. 1715 Muhos.
Lapset:
Carin Kärsämä s. 7.6.1783 Temmes.
Anna Kärsämä s. 23.7.1790 Temmes.

Taulu 41
8. Samuel Simonp Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) talollinen, asui Pyykkö Ahmas, s. 1747 Utajärvi, k. 21.2.1808 Utajärvi. Samuel Pyykkö asui Utajärven Ahmaksella. Samuli mainitaan Ahmaksen Pyykön eli Pekkalan talon osaomistajana eli isäntänä mainitun Simon veljenä. Pyykössä asui
1700-luvun lopulla Samulin, hänen isänsä ja kolmen setänsä perheet.

1. puoliso: 12.4.1774 Utajärvi Brita Pehrtr Lämsä talollisen vaimo, s. 1750 Paltamo, k. 24.1.1786 Utajärvi.
Vanhemmat: Pehr Abraminp Lämsä, s. 1716 Paltamo, k. 21.2.1779 Utajärvi ja Brita Raappana, s. Utajärvi.
Lapset:
Catharina Pyykkö , s. 13.11.1776 Utajärvi. Tauluun 42
Simo Pyykkö s. 12.11.1779 Utajärvi, k. 20.3.1808 Utajärvi.

2. puoliso: 4.9.1790 Utajärvi Maria Simontr Hiltunen talollisen vaimo, s. 1755 Puolanka.
Vanhemmat: Simo Simonp Hiltunen, s. 1732 Puolanka, k. 1766 Puolanka ja Malin Henriktr Carlbom eli Veteläinen, s. 21.7.1737 Pudasjärvi.
Lapset:
Elisabet Pyykkö s. 11.2.1793 Utajärvi.
Samuel Pyykkö s. 23.10.1795 Utajärvi.

Taulu 42
9. Catharina Samueltr Pyykkö, (Taulusta 41, isä Samuel Pyykkö) s. 13.11.1776 Utajärvi.

Puoliso: 13.4.1802 Utajärvi Johan Johanp Saarenpää e. Kolehmainen talollinen, s. 4.8.1778 Utajärvi. Juho asui Niskankylän Saarenpää Nro 36 isäntä 1808-1827 (lähde maakirjatalot).
Vanhemmat: Johan Johanp Kolehmainen, s. 15.10.1737 Niskankylä ja Walbor Anderstr Koukkari, s. 24.4.1751 Utajärvi.
Lapset:
Jaakko Saarenpää , s. 1802 Utajärvi
Henrik Saarenpää s. 17.5.1805 Utajärvi.
Lars Saarenpää , s. 5.8.1808 Utajärvi
Brita Saarenpää s. 2.2.1811 Utajärvi.
Iisak Saarenpää s. 17.12.1812 Utajärvi.

Taulu 43
8. Margeta Simontr Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) majatalon ja lukkarin emäntä, s. 29.12.1751 Utajärvi, k. 21.3.1794 Utajärvi.

Puoliso: 13.4.1774 Utajärvi Eerik Johanp Jurvakainen eli Jurvelin lukkari ja talollinen, s. 27.1.1748 Utajärvenkylä, k. 16.4.1821 Utajärvi. Eerik Juhonpoika, asui Orava Nro 20 Utajärvi lukkarin bostel. Lukkarin kruununuudisrakennus (krononybygge) Sukunimi alkuaan Jurvakainen. Sitten myös Nurro. Lukkari, talollinen. Syntyi 1748 Utajärvellä (po). Kuoli 73-vuotiaana 16.4.1821 Utajärvellä (kl). Eerik Jurvelin oli Utajärven kappeliseurakunnan toinen lukkari. Hän aloitti seurakunnan palvelun suntiona ja toimi sitten lukkarina 43 vuotta kuolemaansa asti eli vuodet 1778-1821. Ammatissa tarpeelliset laulun lahjat Eerkki lienee perinyt vanhemmiltaan. Luultavasti hän kävi ’opissa’ naapuripitäjissä, Temmeksellä tai Tyrnävällä. Talollisen pojan sukunimeksi vaihtui ammatin vaihdon yhteydessä suvun aikaisemmasta sukunimestä, Jurvakainen, johdettu Jurvelin. (Utajärven ensimmäinen lukkari oli Muhoksen lukkarin poika Samuli Aspegren joka hoiti tehtävää 1768-78.)

Lähde: Utaj. rk/1766-1821.
Vanhemmat: Johan Pehrinp Jurvakainen, s. 17.7.1724 Ylikiiminki, k. 23.8.1765 Utajärvi Nurro ja Brita Johantr Nurro, s. 1724 Utajärvi, k. 15.3.1809 Utajärvi.
Lapset:
Johan Jurvelin , s. 1775 Utajärvi
Samuel Jurvelin s. 1777 Utajärvenkylä.
Madleena Jurvelin eli Peltoniemi , s. 6.2.1778 Utajärvenkylä
Henrik Jurvanen , s. 1780 Utajärvenkylä
Gabriel Jurvelin , s. 1782 Utajärvenkylä
Simo Jurvelin , s. 1784 Utajärvenkylä
Catharina Jurvelin , s. 7.2.1786 Utajärvenkylä
Eerik Jurvelin , s. 1788 Utajärvenkylä
Pekka Jurvelin s. 4.2.1790 Utajärvenkylä, k. 17.12.1790 Utajärvi.
Margeta Jurvelin s. 21.3.1794 Utajärvenkylä.

Taulu 44
8. Brita Simontr Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) s. 24.1.1758 Utajärvi. Muuttanut: Oulunsaloon.

Puoliso: 6.3.1781 Oulunsalo Henrik Henrikinp Karvonen-Takkinen talollinen ja lautamies, asui Karvola Oulunsuu, s. 16.11.1736 Oulunsalo, k. 21.3.1820 Pattijoki. Muuttanut: Oulunsalosta 1795 Pattijoelle perheineen.
Vanhemmat: Henrik Pehrinp Karvonen e. Takkinen, s. 13.1.1703 Pudasjärvi, k. 25.8.1775 Oulunsalo ja Anna Josefintr Oinas, s. 25.11.1705 Pudasjärvi Hetejärvi, k. 30.5.1769 Oulunsalo.
Lapset:
Susanna Karvonen s. 22.1.1782 Oulunsalo, k. 13.2.1782 Oulunsalo.
Simeon Karvonen s. 1.1.1783 Oulunsalo, k. 28.11.1785 Oulunsalo.

Taulu 45
8. Carin Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) s. 19.2.1759 Utajärvi, k. 8.1.1781 Utajärvi.

Puoliso: 22.9.1779 Utajärvi Olof Mattsinp Suorsa eli Niemelä s. Utajärvi.
Lapset:
Matts Suorsa s. 22.10.1779 Utajärvi, k. 3.12.1779 Utajärvi.
Simo Suorsa eli Niemelä , s. 3.12.1780 Utajärvi

Taulu 46
8. Walbor Simontr Pyykkö, (Taulusta 33, isä Simo Pyykkö) kirkkoväärtin vaimo, s. 1763 Utajärvi, k. 18.8.1808 Utajärvi.

Puoliso: 6.12.1790 Utajärvi Johan Eerikinp Jurvelin. (Taulu 43) kirkon vahtimestari (Wächt), asui Utajärvenkylä, s. 1775 Utajärvi, k. 30.6.1810 Utajärvi.
Vanhemmat: Eerik Johanp Jurvakainen eli Jurvelin, s. 27.1.1748 Utajärvenkylä, k. 16.4.1821 Utajärvi ja Margeta Simontr Pyykkö, s. 29.12.1751 Utajärvi, k. 21.3.1794 Utajärvi.
Lapset:
Brita Caisa Jurvelin s. 1792 Utajärvi, k. 16.5.1793 Utajärvi.
Anna Jurvelin s. 11.10.1793 Utajärvi.
Brita Jurvelin s. 16.5.1796 Utajärvi.
Anna Jurvelin , s. 1.8.1799 Utajärvi

Taulu 47
7. Samuel Samuelinp Pyykkö, (Taulusta 32, isä Samuel Pyykkö) talollinen, asui Ahmaksella, s. 15.6.1724 Utajärvi, k. 30.12.1792 Utajärvi. Samuli Pyykkö. Talollinen. Syntyi 1724 Utajärven Ahmaksella (rk/1775). Kuoli 68-vuotiaana 30.12.1792 Utajärven Ahmaksella (kl). Samulin ja Annan avioliitto näyttää olleen lapseton. Samuli mainitaan rippikirjoissa Pekkalan isännän veljenä, ilmeisesti siis osaomistajana. Ennen kuolemaansa Samuli myi osuutensa veljelleen Simolle. -Puoliso 14.1.1753 Utajärvellä Anna Heiskanen. Talonemäntä. Syntyi 1728 Sotkamossa (rk/1775). Kuoli perunkirjan mukaan toukokuussa 1787 Utajärven Ahmaksen Pyykössä . Annalla oli Inkeri-niminen sisar joka oli naimisissa Annan miehen veljen Simo Pyykön kanssa. Annalla ja Samulilla ei liene ollut lapsia.

Puoliso: Anna Larstr Heiskanen talollisen vaimo, s. 1728 Sotkamo, k. 6.5.1787 Utajärvi. Perunkirja
Tehty 25.10.1787 Pyykön tilalla n:o 4 Ahmaskylässä Samuel Pyykön vaimo Anna Heiskanen, kuoli toukokuussa. Ei elossa olevia rintaperillisiä. Vainajan sisar Ingred Heiskanen naimisissa Samuel Pyykön isän Simo Pyykön kanssa. Margeta Heiskanen ollut naimisissa kuolleen uudisrakentaja Waselius Lamminpartaan kanssa. (Muhoksen rippikirjoissa 1741 – 1749 mainitaan Niskankylässä Wasilius Pyykkö ja vaimo Margeta, tytär Carin ja sisar Anna) Vainajalla oli vielä veli Eskill Koskenniska ja hänellä lapset Pehr, Johan; Eskell, Anna ja Maria. Vainajalla oli lisäksi sisar Brita, joka oli ollut naimisissa Bengt Okkosen kanssa Sotkamosta, mutta kuollut ja häneltä jäi lapsia.
Vanhemmat: Lars Heiskanen, s. 1675 Sotkamo, k. 9.6.1738 Utajärvi ja Margeta.

Taulu 48
7. Henrik Samuelinp Pyykkö, (Taulusta 32, isä Samuel Pyykkö) talollinen, asui Ahmas, s. 3.5.1727 Utajärvi Ahmas, k. 11.3.1800 Utajärvi. Henrik Pyykkö
Talollinen. Syntyi 1727 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (sl). Kuoli 72-vuotiaana 1800 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (po). Heikki Samulinpoika Pyykkö mainitaan rippikirjoissa Ahmaksen Pyykön eli Pekkalan osaomistajana. Vuonna 1819 Heikin pojista Samuli ja Juho muuttivat perheineen Kylmälänkylän Kylmäselle. Pekkalaan jäi isännäksi Antti Heikinpoika Pyykkö. – Heikin kotona Pekkalassa lienee laulettu kalevalaisia muinaisrunoja ja taidettu vanhoja loitsuja. Kalevalatutkijat ovat selvittäneet, että hänen Kylmälänkylään muuttanut poikansa Samuli on opettanut niitä äitinsä Marketta Karjalaisen sukulaismiehelle Martiska eli Martti Karjalaiselle ja tämä puolestaan on Vuokkiniemelle muutettuaan laulanut niitä Elias Lönrotille. -Puoliso 12.4.1774 Marketta Karjalainen. Talonemäntä. Syntyi 23.6.1750 Säräisniemen Veneheiton Suutarissa (sl). Kuoli mätäkuumeeseen 41-vuotiaana 1.4.1791 Utajärven Ahmaksella (kl). Vanhemmat: Heikki Karjalainen ja Valpuri Huovinen. Vihkimisen aikaan Marketta asui kotonaan Säräisniemen Rokuan talossa johon hänen vanhempansa olivat muuttaneet Veneheiton Suutarista.

Puoliso: 12.4.1774 Utajärvi Margeta Karjalainen talollisen vaimo, syntyisin Veneheitossa mutta kasvoi Rokuan kievaritalossa, s. 23.6.1750 Paltamo, k. 1.4.1791 Utajärvi. Vanhemmat: Heikki Karjalainen ja Valpuri Huovinen. Vihkimisen aikaan Marketta asui kotonaan Säräisniemen Rokuan talossa johon hänen vanhempansa olivat muuttaneet Veneheiton Suutarista.
Vanhemmat: Henrik Josefinp Karjalainen, s. 1726 Paltamo, k. 27.3.1803 Utajärvi ja Walbor Mårtentr Huovinen, s. 1724 Puolanka, k. 19.6.1784 Säräisniemi.
Lapset:
Walbor Pyykkö , s. 25.12.1774 Utajärvi. Tauluun 49
Henrik Pyykkö , s. 23.2.1777 Utajärvi. Tauluun 50
Johannes Pyykkö , s. 7.3.1779 Utajärvi. Tauluun 51
Samuel Pyykkö eli Kylmänen , s. 21.3.1781 Utajärvi
Anders Pyykkö , s. 16.12.1783 Utajärvi. Tauluun 54
Iisak Pyykkö s. 21.11.1786 Utajärvi, k. 23.11.1786 Utajärvi.
Margeta Pyykkö s. 1788 Utajärvi.
Joseph Pyykkö , s. 22.7.1789 Utajärvi. Tauluun 55

Taulu 49
8. Walbor Pyykkö, (Taulusta 48, isä Henrik Pyykkö) s. 25.12.1774 Utajärvi, k. 1844 Säräisniemi. Valpuri Pyykkö. Syntyi 25.12.1774 Utajärven Ahmaksella (sl). -Puoliso kolmoishäissä 28.3.1797 Utajärvellä Iikka Seppänen. Syntyi 1775 Utajärven Ahmaksella (rk/1786,s.147). Vanhemmat: Tuomas Seppänen ja Maria Hiltunen. Muutti 1805 Säräisniemen Neittävän Suutariin.. Maaliskuussa 1797 pidettiin Ahmaksen Seppäsellä ilmeisen komeat kolmoishäät kun Tuomas Seppäsen kolme lasta Iikka, Anna ja Valpuri vihittiin serkusten Valpuri Heikintytär Pyykön, Samuel Juhonpoika Pyykön ja Pekka Juhonpoika Poutiaisen kanssa. Näistä häistä tuli sitten aikamoinen ongelma Muhoksen ja Utajärven papeille sekä myöhemmille sukututkijoillekin!.

Puoliso: 28.3.1797 Utajärvi Iisak Thomasinp Seppänen talollinen, s. 1775 Utajärvi, k. 1837 Säräisniemi. Iisak näyttä omistaneen Neittävän Kukkolankylän Suutarin Nro 3 ja isäntänä 1813-1836 jonka jälkeen poika Antti 1837-1838 isäntä Manu Simonpoika Kalaoja.
Vanhemmat: Thomas Iisakinp Räisänen, s. 21.12.1730 Utajärvi, k. 28.4.1788 Utajärvi ja Maria Simontr Hiltunen, s. 1755 Puolanka.
Lapset:
Jacob Seppänen , s. 17.11.1798 Utajärvi
Iisak Seppänen s. 1801 Utajärvi, k. 15.4.1804 Utajärvi.
Iisak Seppänen , s. 21.3.1807 Utajärvi
Anders Seppänen , s. 2.9.1808 Utajärvi
Johan Seppänen , s. 26.1.1811 Säräisniemi Kukkola
Kreeta Seppänen , s. 15.11.1815 Säräisniemi
Samuel Seppänen , s. 11.2.1818 Säräisniemi

Taulu 50
8. Henrik Henrikinp Pyykkö, (Taulusta 48, isä Henrik Pyykkö) s. 23.2.1777 Utajärvi, k. 12.6.1812 Utajärvi. Heikki Pyykkö. Talollinen. Syntyi 23.2.1777 Utajärven Ahmaksella (sl/po). Kuoli 12.6.1812 Utajärven Ahmaksella (kl). Mainitaan vuodesta 1800 lähtien Ahmaksen Pyykön isäntänä yhdessä serkkujensa Simon ja Samuelin sekä veljiensä Samuelin, Antin, Juhon ja Juuson kanssa. -Puoliso 6.7.1797 Utajärvellä Elsa Säisä. Talonemäntä. Syntyi 24.8.1780 Muhoksen Kylmälänkylän Leskisellä (sl). Kuoli 23.5.1861 Utajärven Ahmaksella (ep). Vanhemmat: Antti Leskinen ja Anna Tervonen.

Puoliso: 6.7.1797 Utajärvi Elsa Leskinen talollisen vaimo, s. 24.8.1780 Muhos, k. 23.5.1861 Utajärvi.
Vanhemmat: Anders Mattsinp Leskinen alk.Mankinen, s. 15.3.1749 Paltamo, k. 28.11.1782 Muhos ja Anna Samulintr Tervonen, s. 28.5.1751 Paltamo, k. 17.5.1795 Utajärvi.

Taulu 51
8. Johannes Henrikinp Pyykkö, (Taulusta 48, isä Henrik Pyykkö) talollinen, asui Niskankylä, s. 7.3.1779 Utajärvi. Juho Pyykkö. Talollinen. Syntyi 1779 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa. Muutti vaimonsa kera 1819 Muhoksen Kylmälänkylään (rk/1812,s.179). Eli 1839 Muhoksen Kylmälänkylän Kylmäsella. -Puoliso 26.12.1818 Utajärvellä Anna Kolehmainen. Syntyi.1783 (rk/1829,s.227). Eli ruotuvaivaisena 1849 Utajärvellä (rk/1843,s.239).

Puoliso: 25.6.1812 Utajärvi Anna (Ana) Kolehmainen talollisen vaimo, s. 4.4.1783 Utajärvi?. Eli ruotuvaivaisena vielä, 1849, Utajärvellä, Utaj. rk/1843.
Lapset:
Anders Pyykkö s. 7.8.1813 Utajärvi.
Johan Pyykkö s. 6.6.1815 Utajärvi.
Brita Pyykkö s. 1816 Utajärvi.
Margeta Pyykkö , s. 17.4.1818 Utajärvi. Tauluun 52
Kaisa Stina Pyykkö , s. 21.8.1820 Utajärvi. Tauluun 53
Iisak Pyykkö s. 24.4.1821 Utajärvi.

Taulu 52
9. Margeta Johantr Pyykkö, (Taulusta 51, isä Johannes Pyykkö) talollisen vaimo, s. 17.4.1818 Utajärvi, k. 6.2.1890 Säräisniemi.

Puoliso: 29.3.1839 Utajärvi Abram Matinp Holappa talollinen, asui yhtiömienhä veljensä Matin ja Heikin kanssa Holapassa, s. 30.9.1814 Holappa 4 Oterma Säräisniemi, k. 11.2.1873 Säräisniemi. Aappo Matinpoika Holappa,
asui kotonaan Holapassa Nro 4 josta muutti Tervajoensuun sotilastorppaan asumaan 1853-1872 torppa kuului vanhastaan Oterman Holapan Nro 4 torppiin ja lunastettiin maakirjataloksi isossajaossa 1872 ja nimeksi tuli Joensuu Nro 9 Oterma
Aapon vaimosta on kahdenlaista tietoa. Vaalan kyläkirjaan merkitty vpuolisoksi Greta s.1811 Niskan Pyyköstä k.6.2.1890
Vaalan seurakunnasta saamani tiedon mukaan Aapon vaimo olisi Margeta Pyykkö s.17.4.1818 Niskalta kuoli 3.2.1873. vielä mainitaan että kuolivat melkein saman
aikaisesti haudattiin kuitenkin yhtäaikaa.
Vanhemmat: Matti Matinp Holappa, s. 7.1.1780 Oterma, k. 1855 Oterma Säräisniemi ja Anna Heikkinen, s. 1790 Säräisniemi, k. 1833 Oterma Säräisniemi.
Lapset:
Anna Maria Holappa , s. 18.1.1840 Säräisniemi
Priita Holappa torpparin tytär, s. 25.12.1843 Otermalla Säräisniemi, k. 20.8.1874 Säräisniemi.
Iisak Holappa , s. 29.7.1848 Otermalla Säräisniemi
Kreeta Liisa Holappa , s. 2.3.1852 Säräisniemi
Matti Holappa s. 1855 Säräisniemi, k. 21.6.1857 Säräisniemi, kuolinsyy mysling.

Taulu 53
9. Kaisa Stina Johantr Pyykkö, (Taulusta 51, isä Johannes Pyykkö) s. 21.8.1820 Utajärvi, k. 22.8.1858 Muhos.

Puoliso: 3.10.1845 Muhos Jaakko Jaakonp Leskelä-Laihanen torppari, s. 19.1.1820 Muhos, k. 20.5.1879 Muhos.
Vanhemmat: Jacob Claesinp Leskelä, s. 2.10.1786 Muhos ja Catharina Pehrintr Halonen, s. 2.5.1787, k. 18.3.1838 Muhos.
Lapset:
Brita Liisa Leskelä s. 13.9.1847 Muhos.
Beata Maria Leskelä s. 10.5.1853 Muhos.
Valpuri Leskelä s. 1856.

Taulu 54
8. Anders Henrikinp Pyykkö, (Taulusta 48, isä Henrik Pyykkö) talollinen, asui Ahmaksella josta 1821 muuutti Niskankylään, s. 16.12.1783 Utajärvi, k. 5.10.1833 Utajärvi. Antti Pyykkö. Talollinen. Syntyi 1783 Utajärven Ahmaksella (rk/1811). Kuoli.1833 Utajärven Ahmaksella (kl). Antti mainitaan vuosina 1810-1835 Ahmaksen Pyykön nro 4 eli Pekkalan toisen puolen isäntänä. -Puoliso 25.6.1808 Utajärvellä Anna Pyykkö. Sytyi 1788 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (rk/1811). Kuoli.1846 Utajärven Ahmaksella (kl). Vanhemmat: Sihveri Pyykkö ja Kaisa Koukkari. Antin kuoleman jälkeen Anna-emäntä hoiti Pekkalan isännyyttä ainakin vuodet 1836-42.

Puoliso: 25.6.1807 Utajärvellä Pyykkö Anna Sipontr talollisen vaimo, s. 1.4.1788 Utajärvi, k. 9.12.1846 Utajärvi.
Vanhemmat: Sigfrid Samuelinp Mustonen eli Pyykkö, s. 14.5.1752 Utajärvi Ahmas Mustola, k. 12.10.1832 Utajärvi Ahmas Mustola ja Catharina Mattstr Koukkari, s. 13.1.1761 Paltamo Oterma Koukkari, k. 20.6.1846 Utajärvi.
Lapset:
Margeta Pyykkönen s. 17.10.1810 Utajärvi.
Anna Liisa Pyykkönen s. 26.11.1814 Utajärvi.
Henrik Pyykkönen s. 5.5.1816 Utajärvi.
Antti Pyykkönen s. 26.2.1820 Utajärvi.
Samuel Pyykkönen , s. 19.1.1823 Utajärvi

Taulu 55
8. Joseph Henrikinp Pyykkö, (Taulusta 48, isä Henrik Pyykkö) talollinen, asui Ahmas Pyykkö ja Pekkala nro 7, s. 22.7.1789 Utajärvi, k. 24.11.1833 Utajärvi. Juuso Heikinpoika Pyykkö, asui Ahmaksen Pyykössä (po). Kuoli 44-vuotiaana 1833 Utajärven Ahmaksen Pyykössä (kl). Juuso mainitaan Ahmaksen Pyykön isännän veljenä vuosien 1804-1829 rippikirjoissa. -Puoliso 8.7.1818 Utajärvellä Anna Kolehmainen.

Lähde: Utaj. rk/1789-1833.

Puoliso: 8.7.1818 Utajärvi Anna Samueltr Kolehmainen talollisen vaimo, s. 1.12.1799 Muhos Kylmälä, k. 12.1.1881 Utajärvi Ahmas Pekkala. vielä, 1885, Utajärvi Anna Samulintytär, syntyi 1.12.1799 Muhoksen Kylmälänkylässä (rk/1808,s.161). Eli 1885 Utajärven Ahmaksen Pekkalassa (rk/1876,s.9)

Lähde: Utaj. rk/1799-1885.
Vanhemmat: Samuel Andersinp Kolehmainen, s. 11.2.1772 Paltamo, k. 15.6.1864 Utajärvi ja Saara Sigfridintr Pyykkö, s. 1777 Utajärvi, k. 4.11.1865 Utajärvi.
Lapset:
Henrik Pyykkö s. 4.1.1821 Utajärvi Ahmaskylä.
Margeta Pyykkö s. 16.8.1822 Utajärvi Ahmaskylä.
Samuel Pyykkö s. 16.9.1824 Utajärvi Ahmaskylä.
Anders Pyykkö s. 24.11.1827 Utajärvi, Ahmaskylä.
Valbor Pyykkö , s. 13.6.1831 Utajärvi Ahmaskylä. Tauluun 56

Taulu 56
9. Valbor Josephintr Pyykkö, (Taulusta 55, isä Joseph Pyykkö) s. 13.6.1831 Utajärvi Ahmaskylä, k. 15.1.1910 Utajärvi.

Puoliso: 24.7.1853 Utajärvi Jöran Eerikinp Leinonen Pyykkö torppari, s. 28.9.1831 Utajärvi Niska Pyykkö, k. 12.11.1911 Utajärvi. Jöran asui talollisena Pyykössä 1855-1856 tämän jälkeen mainitaan torpparina Pyykössä.
Vanhemmat: Eerik Johanp Pyykkö alk.Leinonen, s. 7.11.1804 Paltamo Melalahti Sutela, k. 13.4.1868 Utajärvi ja Greta Loviisa Jörantr Oikarinen, s. 26.5.1806 Paltamo, k. 29.3.1845 Utajärvi, kuolinsyy synnytykseen.
Lapset:
Paavo Pyykkö , s. 17.11.1853 Utajärvi Niska. Tauluun 57
Anna Pyykkö s. 19.9.1857 Utajärvi Niska. Muuttanut: Utajärveltä 2.11.1877 Ouluun naimatonna.
Antti Pyykkö , s. 25.4.1860 Utajärvi Ahmas. Tauluun 61
Johan Pyykkö s. 1.12.1862 Utajärvi Ahmas, k. 12.6.1863 Utajärvi Ahmas.
Eerik Pyykkö , s. 23.9.1864 Utajärvi. Tauluun 62
Kaisa Valpuri Pyykkö s. 23.1.1870 Utajärvi Ahmas. Muuttanut: Utajärveltä 22.2.1889 Muhokselle, sieltä 1890 Ouluunja9.9.1895Helsinkiin.
Iisak Pyykkö s. 25.9.1873 Utajärvi Ahmas. Muuttanut: Utajärveltä 2.7.1907 Ouluun naimatonna.

Taulu 57
10. Paavo Jöranp Pyykkö, (Taulusta 56, äiti Valbor Pyykkö) asui, Kylmälänkylän nro 16 Keskikylmänen, s. 17.11.1853 Utajärvi Niska.

1. puoliso: Fredriika Juhontr Kemilä s. 10.9.1857 Utajärvi, k. 12.3.1903 Muhos.
Vanhemmat: Juho Mathias Mattsinp Kemilä, s. 7.8.1820 Utajärvi, k. 26.9.1887 Utajärvi ja Hedvig Kustaava Antintr Kokko, s. 27.1.1826 Utajärvi Niskankylä, k. 14.1.1896 Utajärvi.
Lapset:
Paavo Pyykkö s. 1.3.1879 Muhos, k. 7.4.1880 Muhos.
Anna Valpuri Pyykkö , s. 23.3.1881 Muhos. Tauluun 58
Kustaava Pyykkö s. 8.8.1883 Muhos Kylmälä. Muuttanut: 1907 Pyhäjärvelle.
Juho Jalmari Pyykkö , s. 17.3.1886 Muhos Kylmälä. Tauluun 59
Antti Pyykkö , s. 27.1.1889 Muhos Kylmälä. Tauluun 60
Kaisa Maria Pyykkö s. 18.12.1891 Muhos Kylmälä.
Lyydiä Elisabet Pyykkö s. 1.9.1894 Muhos Kylmälä. Muuttanut: Muhokselta 1912 Raaheen.
Yrjö Iisakki Pyykkö s. 16.1.1897 Muhos Kylmälä, k. 22.5.1904 Muhos.

2. puoliso: 19.11.1904 Muhos Anna Reeta Juhontr Paaso s. 22.3.1864 Tyrnävä, k. 18.3.1908 Muhos.
Vanhemmat: Johan Johanp Paaso, s. Tyrnävä ja Maria Pekantr N., s. Tyrnävä.

3. puoliso: Anna Kaisa Pyykkö o.s. Raappana s. 20.8.1878 Puolanka.

Taulu 58
11. Anna Valpuri Paavontr Pyykkö, (Taulusta 57, isä Paavo Pyykkö) s. 23.3.1881 Muhos.

Puoliso: 24.6.1903 Tyrnävä Erkki Heikinp Similä itsellinen Tyrnävällä, s. 10.2.1878 Tyrnävä.
Vanhemmat: Heikki Heikinp Similä, s. Tyrnävä ja Maria Eerikintr Suorsa, s. Tyrnävä.

Taulu 59
11. Juho Jalmari Paavonp Pyykkö, (Taulusta 57, isä Paavo Pyykkö) työmies, yövartija, s. 17.3.1886 Muhos Kylmälä. Muuttanut: Muhokselta 1912 Kiiminkiin josta 24.3.1928 Ouluun.

1. puoliso: 2.9.1928 Riitta Juljaana Laurintr Pyykkö o.s. Kaarakainen s. 5.9.1872 Oulujoki.

2. puoliso: 19.8.1932 Riitta Matintr Väisänen s. 30.9.1894 Puolanka.
Vanhemmat: Matti Matinp Väisänen, s. 11.5.1841 Ristijärvi ja Kaisa Sakarintr Holappa, s. 3.11.1850 Piilola 23 Puolangankylä.

Taulu 60
11. Antti Paavonp Pyykkö, (Taulusta 57, isä Paavo Pyykkö) s. 27.1.1889 Muhos Kylmälä.

1. puoliso: Sofia Pyykkö o.s. Keskitalo

2. puoliso: 29.3.1924 Maria Pyykkö o.s. Seppänen s. 11.8.1895 Muhos.

Taulu 61
10. Antti Jöranp Pyykkö, (Taulusta 56, äiti Valbor Pyykkö) s. 25.4.1860 Utajärvi Ahmas.

Puoliso: 18.6.1882 Utajärvi Ulrika Pyykkö o.s. Hjerppe s. 4.1.1861 Utajärvi.

Taulu 62
10. Eerik Jöranp Pyykkö, (Taulusta 56, äiti Valbor Pyykkö) talollinen, asui Ahmaksen Pekkala nro 7, s. 23.9.1864 Utajärvi.

1. puoliso: 19.2.1905 Utajärvi Brita Stiina Heikintr Pyykkö o.s. Kilpeläinen s. 28.8.1882 Säräisniemi Jaalanka, k. 8.3.1909 Utajärvi.
Vanhemmat: Heikki Antinp Kilpeläinen, s. 4.3.1846 Jaalanka ja Brita Heikintr Hyyryläinen, s. 8.9.1845 Oterma.

2. puoliso: 2.4.1911 Utajärvi Paulina Pyykkö o.s. Juntunen s. 19.5.1874 Kärsämäki. Muuttanut: Oulusta 3.3.1911 Utajärvelle josta leskenä26.10.1922takaisinOuluun.

Taulu 63
4. Elin Eskelintr Pyykkö, (Taulusta 7, isä Eskel Pyykkö) talon emäntä, kotonaan Ahmaksen Pyykössä, s. 1610 Utajärvi, k. j.1678 Utajärvi. Syntyi arviolta noin 1610 Utajärven Ahmaksella. Eli 1675 Utajärven Ahmaksella. Elina-emäntä asui isänsä taloa, Ahmaksen Pyykköä, miehensä Tuomas Juntusen kanssa. Veljet muuttivat ”heidän tieltään” Mustolaan ja Sipolaan.

Puoliso: Thomas Thomasinp Juntunen myöh.Pyykkö vävy Ahmaksen Pyykössä, s. n.1610 Utajärvi, k. n.1677 Utajärvi Ahmas. Tuomas nuorempi seurasi isäänsä talollisena Ahmaksella vuodesta 1667. Edellisenä vuonna Tuomas oli sopinut lankonsa Heikki Klemetinpoika Seppäsen kanssa talon jakamisesta. Jako näkyy henkikirjoissa vuodesta 1674 alkaen.

Niittyriitoja syntyi myös siellä. Talvikäräjillä 1675 Paavo Kolehmainen vaati Tuomaalta vanhastaan Puukkolaan kuulunutta Leppiojan niittyä, jota Paavo nyt asui, mutta jonka edellinen asuja Lauri Puukkola oli antanut Juntusen viljeltäväksi. Samasta niitystä riiteli myös Tuomaan lanko Sigfrid Pyykkönen, mutta Tuomas esitti tuomiokirjan vuodelta 1666. Riita ei ehkä päättynyt tähän, koska vedotaan ylempiin oikeusasteiin (laamanninoikeuteen).

Talvikäräjillä 1675 Tuomas Juntunen kertoo myös, ettei hän pääse yksimielisyyteen Abram Paavonpoika Kolehmaisen kanssa myllystä, joka oli ollut Kolehmaisen ja Pyykkösen talojen yhteinen. Juntusten tultua Pyykkölään myllyn käytöstä oli syntynyt riitaa. Kolehmaisen pyynnöstä määrättiin pidettäväksi katselmus uudistetussa myllyssä ja Tuomaan oikeuksista siihen

RR 6: 418, 449, RR 7: 29v, 34, mf. ES 2028-2029. Toinen huudatus käräjillä 18-19/7 1649 ja kolmas huudatus 29-30/3 1650. Riita Ojanparraksen ja Leppiojan niityistä alkoi jo talvikäräjillä 8-14/1 1674, jossa Tuomas Juntunen ja Heikki Seppänen yhdessä ovat vastaajina. RR 13: 523, 525v, RR 14: 28v-29v, mf ES 2033.
Vanhemmat: Thomas Mattsinp Juntunen, s. 1580 jossakin?, k. 1650 Paltamo ja N. N.
Lapset:
Matts Pyykkö alk.Juntunen , s. n.1650 Utajärvi
Margareta Pyykkö , s. n.1660 Utajärvi. Tauluun 64

Taulu 64
5. Margareta Thomasintr Pyykkö, (Taulusta 63, äiti Elin Pyykkö) emäntä, eli vielä 1701 Niskan Tololassa, s. n.1660 Utajärvi, k. j.1701 Utajärvi.

Puoliso: Pehr Pyykkö alk.Tolonen vävy Pyykössä, talollinen sitten Tololassa, s. n.1655 Paltamo Ristijärvi, k. n.1715 Utajärvi Niska. Pehr (Pekka) Tolonen. Syntyi arviolta noin 1660 ilmeisesti Paltamossa. Eli 1725 Utajärven Niskankylässä. Pekka Tolonen eli Pyykkö mainitaan Niskankylän Pyykön toisen puolen (Tololan) isäntänä vuodesta 1699 lähtien. Pekka katosi isonvihan melskeissä 1715 eikä hänen kohtalostaan ole muuta tietoa. Pekka ei ennen vuotta 1712 pystynyt maksamaan verojaan, mutta vuodesta 1712 lähtien Pekka Tolonen maksoi muutaman vuoden ajan täydet verot 1/8 manttaalin talostaan. Tolola poltettiin isonvihan melskeissä vuonna 1715 ja oli sen jälkeen autiona. – Talon nimi vaihteli ollen toisinaan Pyykkö, toisinaan Tolola tai Tolonen. Nimi Tolola vakiintui vähitellen yleisesti käytetyksi. –
Vuonna 1722 pidettiin Tololassa Hyryn isännän Tuomas Hyryn aloitteesta katselmus. Tuomas ei kuitenkaan saanut takuumiestä ja niin tilojen yhdistyminen lykkääntyi seuraavaan vuoteen. Vuoden 1723 autiotilaluettelossa Tolola ja Hyry on sitten yhdistetty yhdeksi, (Tuomas Hyry alkuaan Vimpari Sotkajärveltä joka oli Samuel Hyryn Kanssa-asukas ja syytinkimies), isännöimäksi taloksi.
Yhdistynyttä tilaa alettiin kutsua Tolalan perustaneen Antti Pyykön mukaan Pyyköksi. – Vuodesta 1736 lähtien talon puoliskot saivat omat vienankarjaiset isännät. Hyryn isännäksi tuli Vasilius Mikonpoika Sallinen ja Tololan isännäksi Juho eli Iivana Sallinen,.
Lapset:
Thomas Hyry alk. Pyykkö Tolonen , s. n.1685 Utajärvi

Taulu 65
4. Walbor Eskelintr Pyykkö, (Taulusta 7, isä Eskel Pyykkö) talollisen vaimo, s. 1615 Utajärvi, k. j.1685 Paltamo. Karppila Manamansalo elossa vielä vuonna, 1683, Paltamo. Walbor on melko varmasti Ahmaslaisen Eskil Pyykkösen tytär.

Puoliso: n 1646 Paltamo Påhl Henrikinp Karppinen Talollinen, mainitaan Karppilan eli Heikan isäntänä vuodesta 1645 aina vuodeen 1679 ,Talollinen. Syntyi 1612 Paltamon
Manamansalossa (Ks-1). Kuoli 1679 Paltamon Manamansalon Karppilassa (Ks). Oliko Paavon talo se Paavo Karppisen omistama talo joka määrättiin vuonna 1651 kestikievariksi ei ole varmaa. Jos näin on, Paavo lienee myös ’Kivarin Karppisten’ kantaisä. Manamansalon Karppiloita ja niiden isäntiä koskevat tiedot ovat hieman ristiriitaisia. talollinen, s. 1612 Paltamo, k. 1679 Paltamo Manamansalo Karppila. Påhl asui Manamansalon Karppilassa eli Heikassa vuodesta 1644 aina vuoteen 1679

Lähde: (maakirjatalot).
Vanhemmat: Henrik Andersinp Karppinen, s. n.1575 Paltamo ja N. N.
Lapset:
Henrik Karppinen , s. n.1635 Paltamo Manamansalo
Anders Karppinen s. 1640 Paltamo.

| Alku | Henkilöluettelo suku- ja myöhemmän sukunimen mukaan aakkosjärjestyksessä

CHJKLMNOPRSTV
Carin    36
Carin    11
Dorodhea, s. 1650    12
Eeva    25
Liisa    38
Margeta    33, 47
N.n.    21
N.n.    6
N.n.    31
N.n.    13
Pyykkö Anna, s. 1788    54
C    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
CARLBOM ELI VETELÄINEN     Malin, s. 1737    41
H    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
HALONEN     Catharina, s. 1787    53
HEIKKINEN     Anna, s. 1790    52
HEISKANEN     Anna, s. 1728    47
Ingred, s. 1715    33
Lars, s. 1675    33, 47
HILTUNEN ELI KEMILÄ     Anders, s. 1730    18
HILTUNEN     Johan, s. 1691    18
Maria, s. 1755    41, 49
Simo, s. 1732    41
HJERPPE     Abram, s. 1725    13, 15
Carin, s. 1766    15
Pehr, s. 1758    15
Ulrika, s. 1861    61
HOLAPPA     Abram, s. 1814    52
Kaisa, s. 1850    59
Kreeta Liisa, s. 1852    52
Margeta, s. 1634    10, 30
Matti, s. 1780    52
Matti, s. 1855    52
HOLAPPA MYÖH.LAITINEN     Pehr, s. 1660    24
HOLAPPA     Priita, s. 1843    52
Thomas, s. 1608    10
HORTTANAINEN     Anna, s. 1757    22
Elli, s. 1745    22
Heikki, s. 1753    22
Lauri, s. 1706    22
Riitta, s. 1739    22
HUOVINEN     Beatha Margeta, s. 1773    39
Walbor, s. 1724    48
HYRY ALK. PYYKKÖ TOLONEN     Thomas, s. 1685    64
HYYRYLÄINEN     Brita, s. 1845    62
HÅLÅPA HOLAPPA     N., s. 1555    2
HÄIKIÖ ELI PYYKKÖ     Christina, s. 1759    19
Thomas, s. 1741    19
HÄIKIÖ     Thomas, s. 1700    19
J    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
JUNTUNEN MYÖH.PYYKKÖ     Thomas, s. 1610    63
JUNTUNEN     Paulina, s. 1874    62
Thomas, s. 1580    63
JURVAKAINEN ELI JURVELIN     Eerik, s. 1748    43, 46
JURVAKAINEN     Johan, s. 1724    43
JURVELIN     Anna, s. 1793    46
Brita Caisa, s. 1792    46
Brita, s. 1796    46
Johan, s. 1775    43, 46
Margeta, s. 1794    43
Pekka, s. 1790    43
Samuel, s. 1777    43
K    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
KAARAKAINEN     Riitta Juljaana, s. 1872    59
KALAOJA ELI KETOLA     Simo, s. 1772    39
KALAOJA     Margeta, s. 1795    39
KARJALAINEN     Bengt, s. 1655    21
Henrik, s. 1726    48
Margeta, s. 1750    48
Pehr, s. 1700    21
KARPPINEN     Anders, s. 1640    65
Henrik, s. 1575    65
Påhl, s. 1612    65
KARVONEN     Henrik, s. 1703    44
Simeon, s. 1783    44
Susanna, s. 1782    44
KARVONEN-TAKKINEN     Henrik, s. 1736    44
KEKKONEN     Anders    34
SIZE=”2″>KEKKONEN     Brita, s. 1757    34
KEMILÄ     Anna, s. 1764    18
Brita, s. 1771    18
Chirstin, s. 1766    18
Daniel, s. 1774    18
KEMILÄ ELI RISTINIEMI     Pehr, s. 1778    18
KEMILÄ     Elisabet, s. 1768    18
Fredriika, s. 1857    57
Juho Mathias, s. 1820    57
Margeta, s. 1760    18
KERÄNEN     Carin    19
KESKITALO     Sofia    60
KILPELÄINEN     Brita Stiina, s. 1882    62
Heikki, s. 1846    62
KOKKO     Hedvig Kustaava, s. 1826    57
KOLEHMAINEN     Anders, s. 1673    31, 23
Anna (Ana), s. 1783    51
Anna, s. 1799    55
Carin, s. 1660    11
Elisabet, s. 1668    20
Elisabet, s. 1685    13
KOLEHMAINEN ENT.PESULA     Henrik, s. 1673    20, 27
KOLEHMAINEN     Henrik, s. 1645    13
Johan, s. 1737    42
Johan, s. 1778    42
Liisa, s. 1700    20
Margaretha, s. 1650    27
KOLEHMAINEN MYÖH.PESOLA     Michel, s. 1640    11
KOLEHMAINEN     Pehr, s. 1610    31
Pehr, s. 1650    27
KOLEHMAINEN PYYKKÖ     Pehr, s. 1640    23, 31
KOLEHMAINEN     Samuel, s. 1772    55
KORHOIN     Margetha, s. 1610    10
KORHONEN     Anna, s. 1724    15
Johan, s. 1754    35
Johan, s. 1786    35
Kaisa, s. 1824    35
Lars, s. 1695    15
Margareta, s. 1640    28
Matts, s. 1600    28
KOUKKARI     Catharina, s. 1761    54
Walbor, s. 1751    42
KUITTINEN     Anna, s. 1709    33
Johannes    33
KYLMÄNEN     Walbor, s. 1715    40
KÄRKKÄINEN     Carin, s. 1705    13
Johannes    13
KÄRPPÄ     Carl, s. 1667    12
KÄRSÄMÄ     Anna, s. 1790    40
Carin, s. 1783    40
KÄRSÄMÄ ELI BALCKI     Johannes, s. 1739    40
KÄRSÄMÄ     Joseph, s. 1715    40
L    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
LAITINEN ELI HOLAPPA     Matts, s. 1681    24
LAITINEN     Henrik, s. 1727    24
LEINONEN PYYKKÖ     Jöran, s. 1831    56
LESKELÄ     Beata Maria, s. 1853    53
Brita Liisa, s. 1847    53
Jacob, s. 1786    53
Valpuri, s. 1856    53
LESKELÄ-LAIHANEN     Jaakko, s. 1820    53
LESKINEN ALK.MANKINEN     Anders, s. 1749    50
LESKINEN     Elsa, s. 1780    50
LÄMSÄ     Brita, s. 1750    41
Pehr, s. 1716    41
M    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
MUSTONEN ELI PYYKKÖ     Sigfrid, s. 1752    54
MÄÄTTÄ     Elias, s. 1645    12
N    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
N.     Agneta, s. 1655    29
Anna    26
Elisabet, s. 1665    24
Maria    57
N.    28
N.    7
N.    1
N.    65
N.    33
N.    34
N.    63
N.    4
N.    5
N.    3
N.    8
Sofia, s. 1610    9
NURRO     Brita, s. 1724    43
O    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
OIKARINEN     Greta Loviisa, s. 1806    56
OINAS     Anna, s. 1705    44
P    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
PAASO     Anna Reeta, s. 1864    57
Johan    57
PIKKARAINEN     Margeta, s. 1711    16
POUTIAINEN     Brita, s. 1733    20
Carin, s. 1724    20
Eeva, s. 1739    20
Pehr, s. 1698    11, 20
PUHAKKA     Anna, s. 1698    15
PYKÖ PYCÖ     Påhl, s. 1520    1
PYYKKÖ     Abraham, s. 1660    10, 11
Abraham, s. 1675    29
Abram, s. 1725    13, 15
PYYKKÖ ALK.JUNTUNEN     Matts, s. 1650    63
PYYKKÖ ALK.LEINONEN     Eerik, s. 1804    56
PYYKKÖ ALK.TOLONEN     Pehr, s. 1655    64
PYYKKÖ     Anders, s. 1545    1
Anders, s. 1610    7, 9
Anders, s. 1640    9, 28
Anders, s. 1680    10, 25
Anders, s. 1774    36
Anders, s. 1783    48, 54
Anders, s. 1813    51
Anders, s. 1827    55
Anna Kaisa, s. 1878    57
Anna, s. 1735    13, 18
Anna, s. 1746    33, 40
Anna, s. 1764    36, 37
Anna, s. 1794    34, 35
Anna, s. 1806    37
Anna, s. 1857    56
Anna Valpuri, s. 1881    57, 58
Antti, s. 1860    56, 61
Antti, s. 1889    57, 60
Brita, s. 1658    9
Brita, s. 1672    10, 24
Brita, s. 1758    33, 44
Brita, s. 1767    19
Brita, s. 1816    51
Brita Simon, s. 1800    34
Brita Stiina, s. 1882    62
Carin, s. 1670    26, 27
Carin, s. 1726    13, 17
Carin, s. 1759    33, 45
Carin, s. 1762    36
Catharina, s. 1744    13
Catharina, s. 1776    41, 42
Christina Anna, s. 1749    15, 16
Cristiina, s. 1737    13, 19
Daniel, s. 1687    11, 13
Daniel, s. 1734    13
Daniel, s. 1748    15
Daniel, s. 1750    13
Eerik, s. 1864    56, 62
Eeva, s. 1741    13
Eeva, s. 1754    33
PYYKKÖ ELI GRAN     Johan, s. 1730    32, 37
PYYKKÖ ELI MUSTONEN     Samuel, s. 1668    10, 30
PYYKKÖ ELI POUTIAINEN     Anna, s. 1685    11
PYYKKÖ ELI SIPOLA     Liisa    19
Margeta, s. 1775    19
Maria, s. 1780    19
Stepanus, s. 1768    19
PYYKKÖ     Elin, s. 1610    7, 63
Elin, s. 1615    5, 6
Elin, s. 1703    11, 22
Elin, s. 1720    30
Elin, s. 1738    13
Elin, s. 1761    36
Elisabet, s. 1677    29, 30
Elisabet, s. 1749    33
Elisabet, s. 1756    33
Elisabet, s. 1793    41
Eskel, s. 1580    2, 7
Eskel, s. 1645    9, 29
Henrik, s. 1727    32, 48
Henrik, s. 1760    36
Henrik, s. 1777    48, 50
Henrik, s. 1821    55
Iisak, s. 1786    48
Iisak, s. 1821    51
Iisak, s. 1873    56
Jaacob, s. 1750    15
Johan, s. 1743    33, 36
Johan, s. 1781    36
Johan, s. 1787    37, 38
Johan, s. 1815    51
Johan, s. 1862    56
Johannes, s. 1740    13
Johannes, s. 1779    48, 51
Joseph, s. 1789    48, 55
Juho Jalmari, s. 1886    57, 59
Jöran, s. 1608    5
Kaisa Maria, s. 1891    57
Kaisa Stina, s. 1820    51, 53
Kaisa Valpuri, s. 1870    56
Kustaava, s. 1883    57
Liisa, s. 1670    10, 23
Lyydiä Elisabet, s. 1894    57
Madlena, s. 1650    9, 31, 23
Margareta, s. 1660    63, 64
Margeta, s. 1674    11, 12
Margeta, s. 1722    13
Margeta, s. 1723    13, 14
Margeta, s. 1751    33, 43, 46
Margeta, s. 1767    36
Margeta, s. 1788    48
Margeta, s. 1818    51, 52
Margeta, s. 1822    55
Maria, s. 1895    60
Maria, s. 1690    11
Maria, s. 1750    33
Matts, s. 1580    2, 5
Matts, s. 1723    25
Olof, s. 1686    31
Paavo, s. 1853    56, 57
Paavo, s. 1879    57
Paulina, s. 1874    62
Pehr, s. 1698    11, 20
Pehr, s. 1727    13
Pehr, s. 1762    37
Pehr, s. 1794    37, 39
PYYKKÖ PYCÖ     Eerik, s. 1619    5
Henrik, s. 1617    5
Matts, s. 1612    5
PYYKKÖ     Påhl, s. 1520    1
Påhl, s. 1550    1, 2
Påhl, s. 1575    2, 3
Påhl, s. 1600    7, 8
Påhl, s. 1603    5
Påhl, s. 1610    3, 4
Riitta Juljaana, s. 1872    59
Saara, s. 1777    55
Samuel, s. 1685    31, 32
Samuel, s. 1724    32, 47
Samuel, s. 1747    33, 41
Samuel, s. 1795    41
Samuel, s. 1824    55
Sigfrid, s. 1575    2
Sigfrid, s. 1630    9, 10, 30
Simo, s. 1635    9, 26
Simo, s. 1722    32, 33
Simo, s. 1739    33, 34
Simo, s. 1779    41
Simo, s. 1799    34
Sofia    60
tyttö kuolleena, s. 1744    13
Ulrika, s. 1861    61
Walbor, s. 1615    7, 65
Walbor, s. 1700    11, 21
Walbor, s. 1763    33, 46
Walbor, s. 1774    48, 49
Walbor, s. 1786    37
Valbor, s. 1831    55, 56
Yrjö Iisakki, s. 1897    57
Zachrid, s. 1752    13
PYYKKÖNEN     Anna Liisa, s. 1814    54
Antti, s. 1820    54
Elin, s. 1615    5, 6
Henrik, s. 1816    54
Margeta, s. 1810    54
Påhl, s. 1654    4
R    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
RAAPPANA     Anna Kaisa, s. 1878    57
Anna, s. 1786    16
Brita    41
Hans, s. 1718    16
Henrik, s. 1750    16
Margeta, s. 1796    16
Thomas, s. 1791    16
RÄISÄNEN     Thomas, s. 1730    49
S    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
SAARENPÄÄ     Brita, s. 1811    42
Henrik, s. 1805    42
Iisak, s. 1812    42
Johan, s. 1778    42
SEPPÄNEN ELI TERVO     Brita, s. 1684    32
SEPPÄNEN     Iisak, s. 1775    49
Iisak, s. 1801    49
Jacob, s. 1798    49
Kreeta, s. 1815    49
Maria, s. 1895    60
SIIRA     Pehr    14
Samuel    17
SIMILÄ     Erkki, s. 1878    58
Heikki    58
SOTILASNIMI NASARI     Pehr, s. 1640    23, 31
SUORSA ELI NIEMELÄ     Olof    45
SUORSA     Maria    58
Matts, s. 1779    45
SUUTARI     Walbor, s. 1727    37
T    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
TAKKINEN     Henrik, s. 1703    44
TERVONEN     Anna, s. 1751    50
V    Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto
VESA     Margeta, s. 1704    18
VÄISÄNEN     Matti, s. 1841    59
Riitta, s. 1894    59
VÄYRYNEN     Anna, s. 1754    35
Pehr, s. 1557    6
Pehr, s. 1612    6
Påhl    6

 

 

 

Comments are closed.