2009 Sotkamo

Seppo Pyykkö, puheenjohtaja

* Sukutapaaminen Sotkamon Vuokatilla 11.7.2009**

Ensimmäisen kerran tapahtumassa oli näytteillä sukuun kuuluvien upea käsityö, taide- ja kirjallisuusnäyttely. Näytteillä oli mm. kalastusvälineitä, lapinaiheisia huovutustöitä ja muita käsitöitä, puusta eri materiaaleista valmistettuja monenlaisia käyttö esineitä. Kaksi uutuuskirjaa oli tarjolla: Jukka Pyykösen oppikirja Turkin kieltä Suomenkielisille ja Liisa Hukkasen kirja Mummoja runottaa.

Näyttelyn vanhin kirja oli Antti Pyykön kirjamoniste vuodelta 1820 Jesuksen nimen yksi lohdullinen huvitus niille köyhillen sionin lapsille ja halullisille sieluille maailman vainoamista vastaan. ( ks. kotisivu ) Moniste ei ole myynnissä. Alkuperäinen käsikirja on Helsigin Yliopiston käsikirjastossa. Taidemaalauksia oli näytteillä myös useita.

Tapahtuma järjestettiin Vuokatin Urheiluopiston auditorio iso Pöllyssa, joka oli päivän tapahtumien keskus. Tapaamiselle oli varattu aikaa neljä tuntia, joka aika käytettiin tarkoin. Auditorion eteisaulassa olivat arvanmyyjät sekä järjestäjien edustajat ottamassa ilmoittautumisia vastaan. Kahvitauolla sisarukset Helsingistä tulivat kysymään löytyisikö täältä tietoa heidän isästään. Äiti on ulkomaalainen ja juuret ovat näin hukassa. He tiesivät sen verran, että isä on lähtenyt kauan sitten Lieksan Hattuvaarasta. Kysyessäni tietävätkö he lähtöpaikasta enempää. Sain vastaukseksi talon nimen, jonka kuultuani oli helppo todeta, että juurenne ovat löytyneet ja saatte täältä lisätietoa.

Tapahtuman juontajana toimi Osmo Pyykkö Nurmeksesta. Olli Pautola säestys ja Risto Rusanen solistina, molemmat Sotkamosta, virittivät tunnelmaa musiikin keinoin. Sukuun kuuluva teatteriohjaaja Virpi Portimo Meri-Lapista esitti kaksi hauskaa monologia: jätkäpoika Ruubertin jätkätarinat ja Pulmu-piian kesätaiat. Tapaamisen avasi järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Hannu Pyykkö. Tervetuliaispuheen piti pj. Seppo Pyykkö Lahdesta mainiten mm. että kuuluisin sotkamolainen Antti Chydenius oli aikansa valistusajattelija, pappi, demokratian ja työväestön oikeuksien puolestapuhuja.

Tämän päivän sotkamolaisista vaikuttajista tuotiin esille kaksi kirjailijaa. Kirjailijat Veikko Huovisen ja Jukka Pyykösen DNA- tulosten esittely ja keskiaikaiset muuttoliikkeet esitteli selkeästi Kari Pyykkö Lehmosta. Kainuun Pyykkösten sukututkimuksesta piti esitelmän Eero Pyykkönen. Oulujokivarren sukututkimusta kävi läpi Jukka Pyykönen estyneen sukututkijan Lea Holman aineiston pohjalta. Leila Sundman toi tuulahduksen Kannaksen Muolaan haaran kokemuksista Ypäjällä, hänen vanhempiensa jouduttuaan sodan jälkeen muuttamaan paikkakunnalle. Arpajaiset sekä voittajien palkintojen jako suoritettiin luentojen loputtua, jonka jälkeen loppusanat esitti Hannu Pyykkö Lehmosta. Nälkämaan ja Karjalaisten laulut laulettiin lopuksi seisten, säestäjänä toimi Olli Pautola. Lounas tai päivällinen oli saatavilla hotellin ravintolassa. Halukkaat pääsivät vielä juhlan jälkeen tutustumaan Sotkamon keskustassa oleviin, sukuun liittyviin historiallisiin kohteisiin. Esittelijänä toimi Jukka Pyykönen.

Näytteilleasettajat:

Anu Pyykkö: Keramiikkaa ja taidemaalauksia.

Helvi Juujärvi, Kemijärvi, lappiaiheiset huovutustyöt

Juho Pyykkö, Kangasala: visakoivutyöt.

Jukka Pyykönen, Tampere: oppikirja Turkin kieltä Suomenkielisille,

Kyllikki Korhonen, Nurmes; käsityöt.

Liisa Hukkanen, Rantasalmi: runokirja Mummoja runottaa.

Matti Pyykkö, Valtimo: pahkatyöt. . Oiva Pyykkö, Simpele: mormuskat, pilkit ja syväuistin ( takila ). . Ritva Pyykönen, Alahärmä: käsityöt. . Sirkka Kajo, Kontiolahti: Reino Kajon taidemaalaus ja Pasi Kajon taidemaalaus.

Sirkka Kajo, Kontiolahti: Antti Pyykön kirjamoniste vuodelta 1820, Jesuksen nimen yksi lohdullinen huvitus niille köyhillen sionin lapsille ja halullisille sieluille maailman vainoamista vastaan.

Comments are closed.