Muistelmia_10 Eila Honkanen os. Pyykkö
Partisaanit, vihovenäläiset
Partisaani-isku Kontiovaaran Lakiahoon
Elettiin aikaa kesällä 1944. Kontiovaaran kylällä liikkui tieto partisaaneista ja asukkaat olivat varuillaan, niin myös minun vanhempani.
Oli kesäyö. Kävimme illalla nukkumaan. Vanhemmat sisareni nukkuivat aitassa. Meillä oli pystykorva, joka oli ulkona juoksulangassa kiinni. Koira alkoi iltayöstä haukkua ärhäkästi kuullessaan epämääräistä liikehdintää lähistöllä. Äitini meni katsomaan riihen luona olevalle mäen nyppylälle ja huomasi, että viljapellot olivat mustanaan partisaaneja. Hän juoksi kiireesti takaisin, herätti meidät kaikki ja ryntäsimme pakoon. Ennen kuin ehdimme piha-aukiolta, olivat partisaanit asuinkartanon kahta puolen rivissä pyssyt olalla. He olisivat ehtineet ampua meidät kaikki. Kuitenkin he antoivat meidän mennä pakoon. He olivat päästäneet jopa koirankin juoksulangasta irti.
Juoksimme metsän halki mäen alla olevaan naapuriin ja herätimme heidät samaan matkaan. Heillä ei ollut koiraa varoittamassa vaarasta. Toinen partisaanijoukko oli jakautunut tämän naapurin viljapeltoihin. Kokoonnuimme kylän keskelle jossa sotilaat vartioivat. He käyttivät vanhempiamme ruokkimassa kotieläimet ja lypsämässä lehmät. Kodistamme oli viety kaikki, vaatteet ja ruoka. Edellisenä päivänä kerätyt kolme sangollista lakkojakin oli hävinnyt. Asuimme parin kilometrin päässä Patvinsuosta ja silloin oli hyvä lakkavuosi.
Viikon päästä palasimme takaisin. Nukuimme jopa navetan vintillä peloissamme. Meitä sisaruksia oli yksitoista, joista minä olin nuorin. Olin tuolloin alle kymmenen-vuotias, joten kaikkia yksityiskohtia en voi muistaa. Vanhimmat veljeni olivat silloin rintamalla. Mikko joutui Venäjälle vangiksi. Hän oli vankina kolmea kuukautta vaille kaksi vuotta. Hänet ehdittiin jo julistaa kuolleeksi. Vapauduttuaan hän meni sankarihaudalle katsomaan, oliko vainajissa tuttavia. Hän huomasi siellä oman hautakivensä, joka sitten aikanaan pyynnöstä poistettiin. Mikko-veli on vielä tänä päivänäkin elossa.
Lapsuusajan kauhu ja pelko järkytti niin, että nuoruusvuosiin saakka näin pahoja painajaisunia. Heräsin siihen, että huusin, itkin ja juoksin pakoon.
Olen lukenut kirjan ”Painajainen Pielisjärvellä”, mutta siinä ei ollut mainittu mitään tästä Lakiahoon kohdistuneesta partisaani-iskusta. Sen vuoksi kirjoitin tämän. Lieksassa 3.4.2004,Eila Honkanen